Finnair tiedotti vuokranneensa jo kolmannen Airbus-kaperunkokoneen liettualaiselta DAT LT:ltä tukemaan yhtiön operointia. Finnair päivitti tiedotteensa sisältöä 18. maaliskuuta. Kyseisen tiedotteen julkaisupäivä on 29.11.2024 ja Finnairin mukaan sitä on muokattu edellisen kerran 5.3.
Viimeisen sopimusmuutoksen jälkeen Finnairin liikenteen operointia tukee maaliskuun puolivälin jälkeen siis jo kolme DAT LT:n kaperunkokonetta miehistöineen. Sopimus on voimassa aiemmin julkistetun tiedon mukaan 30. huhtikuuta 2025 saakka. Vuokrakoneen ohjaamo- ja matkustamomiehistö tulevat DAT:lta, ja lentojen palvelukonsepti on modifioitu Finnairin konsepti. DAT:n miehistö palvelee asiakkaita englanniksi. Internetyhteys ei ole saatavilla DAT:n operoimilla lennoilla. Matkustaja näkee operoivan lentoyhtiön ostaessaan matkalippua sekä myöhemmin Finnairin varaukseni-palvelusta. Liikennöivä lentoyhtiö voi myös muuttua juuri ennen lentoa. Tällaisissa tapauksissa Finnair pyrkii ilmoittamaan muutoksesta viestillä asiakkailleen. Mikäli asiakas haluaa tämän jälkeen vaihtaa tai perua varauksensa tulee hänen olla yhteydessä Finnairin asiakaspalveluun.
DAT LT:n ja Jettimen koneet lentävät yksittäisiä Finnairin lentoja Berliinin-, Tukholman-, Budapestin-, Kööpenhaminan-, Frankfurtin-, Göteborgin-, Oslon-, Varsovan-, Krakovan-, Prahan-, Brysselin-, Hampurin-, Düsseldorfin-, Münchenin-, Wienin-, Lontoon-, Amsterdamin-, Pariisin-, Rovaniemen ja Oulun- reiteillä. Lennot liikennöidään alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Kolmas DAT LT:ltä vuokrattu kaperunkokone saapui Suomeen ja Helsinki-Vantaalle Tanskan Billundista. Lennot Finnairin reiteillä kone aloitti jo 17. maaliskuuta 2025. DAT LT lentää Finnarin lentoja nyt siis kahdella A320-koneella (OH-JRS ja OY-JRK) ja yhdellä A321-koneella (OY-RUU). Neljäs kone on tanskalaisen Jettimen Boeing 737-800 (OH-JZO). Finnair neuvottelee työehdoista kolmen suurimman työntekijäryhmänsä kanssa ja on kaikkien niiden kanssa sopimuksettomassa tilassa. Pisimpään työehdoista on neuvoteltu Finnairin lentäjiä edustavan Suomen Liikennelentäjäliiton kanssa elokuusta 2024 lähtien. Sovittelua lentäjien työehtokiistan osalta on määrä jatkaa 2. huhtikuuta 2025. Lue myös:
|
|||