Helsinki-Vantaalla käytössä vain yksi kiitotie - Finnair peruu ja viivästyttää lentoja

lumi_vantaa_1217_1(päivittynyt klo 14.25) Lumisade ja tuulinen sää sotkevat lentoliikennettä Helsinki-Vantaalla torstaina 1. helmikuuta. Käytössä on ainoastaan yksi kiitotie. Finnair on myöhästyttänyt lentojensa lähtöaikoja sekä perunut lentoja. Myös matkalaukkujen toimituksissa lennoille on vaikeuksia.

Lentosääennusteen mukaan sankka lumisade jatkuisi iltaan saakka. Helsinki-Vantaalla vallitsee lisäksi voimamas ja puuskittainen kaakkoistuuli. Olosuhteet tuovat omat haasteensa kiitotien lumenpoistoon ja Finavia kertoo käytössä olevan vain yksi kiitotie. Sen käyttöön tulee käyttökatkoja aurauksen seurauksena. Yhden aurauksen kesto kunnossapidon ja lennonjohdon menetelmin kestää noin 12 minuuttia.

Finavia kertoi iltapäivästä saaneensa avattua myös toisen kiitotien lentoliikenteen käyttöön. Lentoasemalla on edelleen liikennerajoituksia niin lähtevälle kuin saapuvalle liikenteelle.

IMG_20171212_145241Lentoasemalla on ennusteen mukaan luvattu lumisadetta aina alkuiltaan saakka. Myös tuuliolosuhteet ovat hankalat ja lunta pöllyttää jopa 30 solmun nopeudella puuskitteleva tuuli. Näkyvyys on myös heikentynyt ja sen ennustetaan olevan heikoimmillaan noin 700 metriä.

Finnair pyrkii sujuvoittamana lentoliikennettä myöhästyttämällä lentojaan etukäteen 15 minuuttia – 2 tuntia. Osa lennoista on jo peruttu. Myös matkalaukkujen toimituksessa voi Finnairin mukaan olla vaikeuksia.

 Päivitys klo 14.25: Lisätty tieto toisen kiitotien avaamisesta.