Lentoyhtiöryhmittymä International Airlines Group on ostanut 4,61 prosenttia Norwegian Air Shuttle ASA:n osakekannasta. IAG vahvistaa Norwegianin olevan houkutteleva sijoituskohde ja pienosakkuuden avulla aloitetaan keskustelut kenties jopa koko yhtiön ostamiseksi IAG:n mukaan mitään keskusteluja omistuspohjan laajentamiselle ei ole aloitettu eikä päätöksiä ole sen osalta tässä vaiheessa tehty eikä hanke välttämättä etene lainkaan. IAG ei kommentoi ostostaan laajemmin. Myös Norwegian on pidättyväinen laajemmista kommenteista IAG:n omistusosuudesta. Yhtiö kuitenkin vahvistaa, ettei sillä ollut aiempaa tieto IAG:n osakekaupoista ennen kuin kaupat toteutuivat torstaiaamupäivällä 12. huhtikuuta. Norwegian vahvistaa myös ettei se ole aloittanut minkäänlaisia keskusteluja IAG:n kanssa. Sen sijaan se toteaa, että yhden suurimman lentoyhtiöryhmittymän kiinnostus sitä kohtaan on osoitus kestävästä ja potentiaalisesta liiketoimintamallista ja maailmalaajuisesta kasvumahdollisuudesta. IAG:hen kuuluvat British Airways, Iberia, Vueling ja Aer Lingus. Yksi lentoyhtiöryhmittymän omistajista on myös Qatar Airways.
|
|||