Ilmavoimat osallistuu vuonna 2020 Ruotsin Aurora-pääsotaharjoitukseen ja Hollannin Frisian Flagiin

Puolustusvoimat jatkaa vuonna 2020 valmiuden ylläpitämistä, kehittämistä ja osoittamista osallistumalla laajasti kansainvälisiin harjoituksiin. Ilmavoimien keskeisiä harjoituksia vuonna 2020 ovat Ruotsin Aurora-pääsotaharjoitus sekä Alankomaiden Frisian Flag -lentotoimintaharjoitus. Vuonna 2020 Suomessa nähdään jälleen myös yhdysvaltalainen laivuevierailu.

Puolustusyhteistyön syveneminen on vaikuttanut kansainvälisen harjoitusyhteistyön tavoitteisiin, tilannekuvauksiin ja harjoitusten laajuuksiin. Puolustusministeriö päätti 8. marraskuuta 2019 puolustusvoimien kansainvälisen harjoitussuunnitelman hyväksymisestä. Vuoden 2020 suunnitelma sisältää 71 harjoitustapahtumaa. Määrä on 21 vähemmän kuin kuluvana vuonna.

Puolustusvoimien tärkeimmät kansainväliset harjoituskokonaisuudet ensi vuonna ovat osa Pohjoismaista sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa tehtävää kahden- ja monenvälistä yhteistyötä.

Ilmavoimien harjoituksien vuoden 2020 tärkein harjoitus on Hollannissa järjestettävä Frisian Flag. Toinen keskeinen harjoitus on Ruotsin pääsotaharjoitus Aurora 2020. Se on merkittävin yksittäinen harjoitus, johon Suomi osallistuu eri joukko-osastoista kaikkiaan noin 1500-2000 sotilaalla.

Pohjoismainen rajat ylittävä Ilmavoimien harjoituskokonaisuus eli ns. CBT (Cross Border Training) - koulutus- ja harjoituslentotoiminta  saa edelleen jatkoa. Harjoituksissa kohtaavat Suomen, Ruotsin ja Norjan Ilmavoimat. Harjoituksissa ovat nykyisin mukana kaikki puolustushaarat.

Itämeren ja Baltian alueella toimivien Nato-maiden lento-osastojen kanssa tehtävä FSTE (Finnish Swedish Training Event) -koulutus- ja harjoitusyhteistyö jatkuu. Niiden lisäksi luvassa on sekä koulutus- ja harjoitusyhteistyötä Baltian alueella toimivien yhdysvaltalaislento-osastojen kanssa.

Ilmavoimat jatkaa osallistumista Ramstein Alloy -harjoituksiin Baltian, Itämeren ja Suomen alueella. Suomen ja Ruotsin ilmavoimien harjoitusyhteistyö jatkuu tiiviinä Ruotsin ilmavoimien osallistuessa Suomen ilmavoimien pääsotaharjoitukseen.

Vuonna 2020 myös tarkoitus toteuttaa jälleen yhdysvaltalainen laivuevierailu Suomeen. Kyseessä on kahdenvälinen lentotoimintaharjoitus, joka on ajankohdan osalta vielä avoin.