Lentonäytösvieraiden suuren mielenkiinnon ja suosion Tikkakoskella saavuttaneeseen Gripen E -hävittäjän malliin pääsee tutustumaan uudestaan Lahdessa Kokonaisturvallisuus 2018 -messuilla. Täysikokoinen 15,2 metriä pitkä ja 8,6 metriä leveä Gripen E:n täysikokoinen malli on nähtävillä kahden päivän aikana 7.–8. syyskuuta Lahden messukeskuksessa.
Mallin ohjaamo on varustettu samoilla rakenteilla ja kalustolla kuin oikea hävittäjä. Messuvieraat voivat tutustua Gripen E:n uuteen laajakuvanäyttöön ja kokeilla minkälaista on istua oikeissa hävittäjissä käytetyllä istuimella. ”Meillä on ilo ilmoittaa, että yleisöllä on mahdollisuus tutustua Gripen E -hävittäjän malliin myös Lahdessa. Meille on tärkeää olla läheisessä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme ja kaikkien toimialastamme kiinnostuneiden kanssa. Lentonäytösten lisäksi Kokonaisturvallisuus 2018 -messut tarjoavat tähän loistavan tilaisuuden”, kertoo Anders Gardberg, Saabin maajohtaja Suomessa.
Kokonaisturvallisuuden suurtapahtuma Kokonaisturvallisuus 2018 esittelee laajasti kokonaisturvallisuuden eri osa-alueita ammattilaisille sekä muille kiinnostuneille. Saab on tapahtuman pääyhteistyökumppani. Mukana on myös niin viranomaisia, elinkeinoelämää kuin alan järjestöjä. Tapahtuman virallisena suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
”
Lahden Kokonaisturvallisuus 2018 -messut järjestetään 7.–8. syyskuuta. Tapahtuma esittelee laajasti kokonaisturvallisuuden eri osa-alueita ammattilaisille sekä suurelle yleisölle. Mukana ovat niin viranomaiset, elinkeinoelämä kuin alan järjestötkin. Kokonaisturvallisuus 2018 tarjoaa ajankohtaista asiaa turvallisuudesta, monipuolista ohjelmaa sekä viihdettä musiikista Puolustusvoimien vauhdikkaisiin taistelunäytöksiin. Saab toimii tapahtuman yhteistyökumppanina, joiden joukossa on myös amerikkalaisvalmistaja Lockheed Martin. Kolmen vuoden välein toteutettavat kokonaisturvallisuusmessut järjestettiin viimeksi Tampereella vuonna 2015. Tuolloin esillä olivat oikeat Ilmavoimien F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä ja Maavoimien NH-90 -helikopteri. Lue myös:
|
|||