Lentoreitti Skopjesta Turkuun avattiin jälleen - seitsemän matkustajan Covid-19 -testi oli positiivinen

WizzairWizz Air palautti elokuun lopussa keskeytetyn lentoyhteyden Pohjois-Makedonian Skopjen ja Turun välille 9. lokakuuta. Terveysviranomaiset olivat vastassa ensimmäistä lentoa, jonka matkustajista seitsemällä todettiin testin jälkeen koronavirustartunta.

Traficom keskeytti Pohjois-Makedonian Skopjen ja Turun välisen lentoyhteyden kahdeksi viikoksi 28. elokuuta 2020 alkaen. Keskeytyksen jälkeen reitin lennot oli peruttu kaupallisin perustein 9. lokakuuta saakka.

THL:n Traficomille antaman lausunnon mukaan terveysviranomaiset voivat tehdä kohdennettuja tarkastuksia maahan saapuville matkustajille ja Skopjesta tulevien lentojen kohdennetut testaukset ovat perusteltuja tässä tilanteessa. Pohjois-Makedonia kuuluu THL:n koronariskin arvioimista varten luodun liikennevalomallin punaiseen luokkaan, kuten valtaosa muustakin Euroopasta.

Suomessa on käytössä terveysturvallisuuden siirtymäkauden malli, jonka aikana suositellaan ennakkotestausta matkustajille, jonka lisäksi voidaan tehdä myös kohdennettuja tarkastuksia.

Pohjois-Makedonian epidemiatilanne on edelleen huono, mutta lentojen keskeyttämisen jatkaminen voisi kuitenkin johtaa matkustajien siirtymiseen muihin matkustusmuotoihin ja siten jopa vaikeuttaa testauksia. Jatkolennoilla tai laivayhteyksillä saapuvien matkustajien alkuperäinen lähtömaa ei kulje matkaketjun tietojen mukana.

Turun kaupungin terveysviranomaiset olivat vastassa perjantaina 9. lokakuuta saapunutta Wizz Airin lentoa, joka oli ensimmäinen Skopjesta saapunut lento yli kuukauteen. Lennolla olleista 49 matkustajasta 43 testattiin. Seitsemän matkustajan osalta koronavirustestin tulos oli positiivinen. Kaikki matkustajat ohjeistettiin omaehtoiseen karanteeniin. 

Wizz Air vaatii kaikilta Skopjesta koneeseen nousevilta matkustajiltaan korkeintaan 72 tuntia vanhan negatiivisen koronatestituloksen. Myös matkustajien kuume mitataan ennen lentoa. Lennolla huolehditaan turvaväleistä ja kasvomaskien käyttö on pakollista.

Seuraava  lento Skopjesta Turkuun saapuu perjantaina 16. lokakuuta. Terveysviranomaiset ovat vastassa myös tätä lentoa.

Lue myös: