Suomi vaatii 21.12. alkaen EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta tulevilta rokotusten lisäksi myös testin

STM_tiedotusSuomi vaatii 21. joulukuuta lähtien EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta Suomeen saapuvilta matkustajilta täyden koronarokotussarjan lisäksi myös enintään 48 tuntia vanhan negatiivisen koronavirustestin. Kaikille Suomeen saapuville matkustajille suositellaan Covid-19 -ennakkotestiä sekä vielä kotitestiä saapumisen jälkeen. Hallitus kannustaa ottamaan koronarokotteet nopeasti.

STMOhjauskirjeUlkorajoilta eli ns. kolmansista maista Suomeen tulevien terveysturvallisuutta koskevia vaatimuksia kiristetään. Uusi vaatimus eli koronarokotusten lisäksi vaadittava enintään 48 tuntia vanha negatiivinen koronatestivaatimus koskee vuonna 2005 tai aiemmin syntyneitä ja 1.1.2022 vuonna 2006 tai aiemmin syntyneitä.  Suomeen saapuvien testivaatimus ei koske Suomen kansalaisia eikä Suomessa vakituisesti asuvia.

Vaatimuksena on Covid-19 PCR-testi tai vaihtoehtoisesti antigeenitesti. Kyseessä olevan vaatimuksen täyttäminen on maahantulon edellytys.

koronatesti_1Omikron-virusmuunnos nähdään merkittävänä uhkana ja hallituksen mukaan se voi aiheuttaa epidemiatilanteen merkittävän heikkenemisen. Pakolliset terveystarkastukset on kohdennettu eteläisen Afrikan valtioiden lisäksi nyt myös muista valtioista saapuviin matkustajiin virusmuunnoksen leviämisen takia.

Isosta-Britanniasta, Norjasta, Tanskasta ja Nigeriasta saapuvat matkustajat kuuluvat jatkossa pakollisen terveystarkastuksen piiriin. Ruotsikin otetaan mahdollisesti nopeallakin aikataululla rajoitusten piiriin.

Mikäli Suomeen saapuvalla matkustajalla on enintään 48 tuntia vanha negatiivinen koronavirustestitulos ei pakolliseen terveystarkastukseen ole aihetta.

Kaikkia Suomeen saapuvia matkustajia kuitenkin suositellaan ottamaan koronavirustesti enintään 48 tuntia ennen maahantuloa sekä tekemään vielä kotitesti maahansaapumisen jälkeen.

koronarokote_IIbResurssikysymys on olennainen ja tehtävää on paljon. Terveystarkastusten lisäksi tarvitaan rokottajia sekä jäljittäjiä. Taudintorjuntaan joudutaan mahdollisesti kutsumaan myös terveydenhuollon eläkeläisiä. Linjaukset ovat kuitenkin vielä avoimia. Matkustajamäärät ovat kasvaneet merkittävästi esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Isoimmat matkustajamäärät saapuvat Suomeen maarajalla Torniossa.

Lakimuutoksella kuntien on selvitettävä työterveyshuollon mukaan ottamista tehosterokotteiden antamisen nopeuttamiseksi. Kolmannet Covid-19 -rokotukset halutaan saada vauhtiin kaikilla alueilla.

Lue myös: