(Päivittynyt 7.3. klo 17.20 Ari Huuselan haastattelulla) Yksinpurjehtija, seikkailija ja lentokapteenin tehvävissä Finnairilla työskentelevä Ari Huusela on ylittänyt maalilinjan Ranskan Les Sables d’Olonnessa 5. maaliskuuta 2021. Matka maailmanympäri Vendée Globe kilpailussa päättyi 116 päivää, 18 tuntia, 15 minuuttia ja 46 sekuntia 8. marraskuuta 2020 tapahtuneen lähdön jälkeen.
Pitkä projekti sai arvoisensa päätöksen, kun Ari Huusela ylitti ensimmäisenä suomalaisena ja ensimmäisenä pohjoismaalaisena Vendée Globen -yksinpurjehduskisan maalilinjan Ranskan Les Sables d’Olonnessa perjantaiaamuna 5. maaliskuuta 2021 kello 08.35.46 UTC-aikaa.
Koronan vuoksi kaikki maaliintulijat otettiin vastaan poikkeusjärjestelyin. Huuselaa oli vastassa 12-henkinen ydintiimi, mediaa ja ranskalaisia vaikuttajia. Kanaalin reunoilla hurrasi monituhatpäinen paikallinen yleisö.
”Purjehdin kisan omalla tyylilläni. Noudatin niitä arvoja ja toimintatapoja, joita noudatan myös ilmailussa. En lähtenyt hakemaan sijoitusta, vaan pääsyä maaliin. Purjehdin erittäin konservatiivisesti ja toin veneen kotiin erinomaisessa kunnossa", sanoi Ari Huusela päästyään maaliin. Vendée Globea pidetään yksinpurjehduksen kuninkuuskilpailuna. Se purjehditaan maapallon ympäri, ilman pysähdyksiä ja ilman ulkopuolista apua, joka neljäs vuosi.
Maailmanympärimatka idän suuntaan kiertäen kesti Huuselalta ja Imoca 60 -luokan Stark-veneeltä 116 päivää, 18 tuntia, 15 minuuttia ja 46 sekuntia. Kisaorganisaation mukaan purjehdittavaa matkaa oli kaikkiaan noin 53 800 kilometriä.
Haasteellisen kisan aikana Huuselan sosiaalisen median tileillä ovat vilisseet sanat: Happy ja Super Happy. Kovimpia haasteita Huusela koki heti muutama päivä lähdön jälkeen jolloin vene kallistui niin että masto osui veteen. Toinen hurjempi kokemus oli Kaphornilla kohdattu 40-50 solmun myrsky.
"Kisan pahimmat hetket koin heti ensimmäisen kahden viikon aikana kun vene kaatui kyljelleen ja olin lähellä menettää mastoni. Sitäkin pelottavampi oli sähköjärjestelmän totaali blackout, josta onneksi oli aiempi kokemus, joten tiesin miten toimia. Kaikkien valtamerikisojeni maaliinpääsyprosentti on täydet 100”, kertoi Huusela, jonka purjehduskisat osuvat aikajaksolle 1999-2021.
Kilpailussa Huusela ylsi sijalle 25. Hän oli viimeinen kilpailija, joka pääsi maaliin saakka. Voittajasta ranskalaisesta Yannick Bestaveista Huuselan tarkka ja turvallinen suoritus jäi 36 vuorokautta, 14 tuntia ja 31 minuuttia. Viimeistä edellinen kilpailija saapui maalilinjalle viisi vuorokautta, yhden tunnin, 12 minuutta ja kaksi sekuntia aiemmin.
Huuselan ainoa tavoite Vendee Globessa oli päästä maaliin varmalla ja turvallisella suorituksella. Tavoitteena Ari Huuselalla oli kiertää maapallo 110 päivässä, mutta hän on todennut myös ettei haittaa vaikka menisi 150 päivää, kunhan vain pääsee maaliin. Nyt päättyneeseen Vendee Globe -kilpailuun starttasi 8. marraskuuta 2020 kaikkiaan 33 yksinpurjehtijaa yhdeksästä eri maasta. Edellisessä vuosina 2016-2017 purjehditussa Vendee Globessa maaliin pääsi 29 osallistujasta vain 11. Tuolloin ensimmäisen ja viimeisen maaliin päässeen ero oli 50 vuorokautta, kun se oli nyt vain 36 vuorokautta. Edellisessä kilpailussa 38 prosenttia osallistujista joutui keskeyttämään, kun luku oli nyt 24 prosenttia. Huuselan Vendee Globe-projekti kesti kokonaisuudessaan lähes neljä vuotta kaikkine valmisteluineen. Haaveena kisaan osallistuminen ja maaliinpääsy on ollut viimeiset 22 vuotta.
Ensimmäisen merkittävän yksinpurjehduskisan eli Atlantin ylittävän Minitrasatin Huusela purjehti vuonna 1999.
”Unelmastani on tullut totta. Siihen vaadittiin yli 20 vuotta, joista viimeiset neljä veivät kaiken vapaa-aikani. Alex Thomson sai minut uskomaan, että mikään ei ole mahdotonta. Valtavan sitoutunut tiimi ja sponsoreiden tuki mahdollisti kolme vaativaa Imoca Globe Series -valtamerikisaa ennen tätä kilpailua ja sitten huipennuksena Vendée Globen starttilinjalle pääsyn”, jatkoi Huusela.
”Euforia ja tunteilu alkoi oikeastaan jo vuorokausi ennen maaliin tuloa. Tämä päivä on ollut jotain sanoinkuvaamattoman ihmeellistä. Olen pilvissä. Nautin ihmisistä, ruoasta, maasta jalkojen alla. Unelmani saavuttamisesta. Kaiken tapahtuneen sisäistämisessä tulee menemään vielä pitkään”, summasi Huusela. Ari Huuselan pääsponsori Stark mahdollisti pitkäaikaisen haaveen eli osallistumisen Vendée Globeen. Muut Huuselan suuremmat tukijat ovat mm. Targa, Seapoint, EDZCOM, Containership, HPP Attorneys, Helly Hansen, Climecon, B&G, John Nurmisen säätiö ja Sixt.
Lentoposti.fi haastatteli kovalle maalle palanneen huojentuneen Ari Huuselan (päivitetty artikkeliin 7.3. kello 17.20)
“Huikea rumba alkoi heti maaliin saapumisen jälkeen ja päivä eteni minuuttiaikataululla”, avasi Ari Huusela tapahtumia maalilinjan ylityksen jälkeen Lentoposti.fi:lle. Huuselan ja Stark-veneen saapuessa satamaan oli saattoveneinä ensin kaksi RIB-venettä (rigid inflatable boat), sitten neljä ja pian jo kuusi. Lopulta lukumäärä kasvoi 20 ennen rantautumista. Kyseessä oli todellinen tungos verrattuna siihen, että edellisen 116 vuorokauden aikana havaintoja muista veneistä ei käytännössä ollut ja maastakin havaintoja oli ollut vain kolmesti. Niistä ensimmäinen Antipodisaarilla Uuden-Seelannin eteläpuolella, sitten Kaphornilla ja viimeisenä Azoreilla, jossa Huusela pääsi kiinni myös yhteen pieneen, mutta tärkeään tavoitteeseensa eli matkapuhelinverkkoon. Verkkovierailun aikana Huusela latasi uutta musiikkia matkassa olleiden 23 kappaleen lisäksi. Suunniteltua pienemmäksi musiikkimäärä jäi, koska kaikki ladatut kappaleet eivät toimineetkaan offline-tilassa. Kolmen kuukauden verran käytössä ollut soittolista sai siis väistyä loppumatkalle tuoreemman materiaalin tieltä. Samalla Huusela päivitti maailmantilannetta seuraamalla uutisvirtaa. Huuselan saapuminen Les Sables d’Olonneen perjantaina 5. maaliskuuta oli samalla koko vuoden 2020 Vendée Globe -yksinpurjehduskilpailun päätös, joka toi tilaisuudelle merkittävää lisäarvoa. Lentoposti.fi tavoitti Huuselan sunnuntaisen aamukahvihetken aikaan Les Sables d’Olonnesta 7. maaliskuuta 2021. Yksin maailman ympäri purjehtineen seikkailija Ari Huuselan kiireisen perjantain ensimmäiset haastattelut tehtiin jo heti veneellä maalilinjan ylityksen jälkeen. Les Sables d’Olonnen satamalaituriin Huusela ja Stark-vene kiinnittyivät paikalla olleen yleisön hurratessa. Rantautumisen yhteydessä olleiden juhlallisuuksien jälkeen Huusela tapasi mediaa heti laiturilla, josta edettiin nopealla aikataululla lehdistötilan takahuoneeseen. Edessä oli melkoinen herkutteluhetki, sillä tarjolla oli juuri sitä mitä Huusela oli paikalle tilannut eli parmankinkkurucolapizzaa, 0,0% olutta sekä jälkiruoaksi tuulihattumaisia profiterole-leivoksia. Tämän lyhyen hengähdystauon jälkeen Huusela ohjattiin ennaltapyydetyn tunnusmusiikin soidessa takahuoneesta kansainvälisen lehdistön eteen. “Vastaanotto oli samanlainen oli kisassa sitten ensimmäinen tai viimeinen. Nyt kenties jopa suurempi viimeisen kohdalla koronarajoituksista johtuen”, kertoi Huusela kokemuksestaan. Vaikka koronapandemian takia yleisön pääsy paikalle on kisan aikana ollut rajoitettua ovat paikalliset seuranneet tapahtumia innoissaan ensimmäisestä Vendée Globesta lähtien. Maaliin pääseminen haastavassa kilpailussa on merkittävä saavutus. “Ihan kuin olisi voittaja! Täällä ymmärretään kisan vaativuus. Laituri on edelleen auki yleisölle ja vielä lauantainakin paikalla oli suuri väkimäärä taputtamassa ja huutamassa bravo, kun he näkivät kisakipparin veneellä. Kaupungillakin tunnistettiin vaikka kuljin pipo päässä, maski naamalla käyttäen aurinkolaseja”, kertoi Huusela suosiostaan hieman yllättyneenä. “Hyvin valmistautuneista tiimeistä kahdeksan keskeytti. Olen 25 vuoden aikana seurannut kuinka herkästi kisa voi mennä pieleen. Oman Vendée Globen aikana oli koko ajan pelko, että kisa jäisi kesken. Se oli valtava kuorma kannettavaksi ja maaliinpääsy oli todellinen voitto”, sanoi Huusela. “Uusikaan yritys ei välttämättä olisi pelastus, sillä moni on keskeyttänyt useita kertoja peräkkäin. Maalinpääsy perustuu pitkälti omaan ilmailumaailmasta tuttuun varmistavaan toimintatapaan. Siitä tuli nyt arvostettu ilmiö myös purjehduksen parissa. Amatöörikin voi selättää jättimäisen haasteen matalalla riskitasolla ja järkevällä toiminnalla”, täsmensi Huusela. “Amatööripurjehtijat ovatkin havahtuneet mahdollisuuteensa ja kyseessä on hyvää mainosta koko Vendée Globelle sekä Imoca 60 -luokalle. On rikkautta, että yrittäjää on laidasta laitaan”, jatkoi Huusela, joka oli liikkeellä erittäin pienellä budjetilla kilpakumppeneihinsa verrattuna. “Noin 25 vuotta sitten kävelin tuolla laiturilla ja siitä lähtien olen ajatellut Vendee Globe-kisaa. Siitä pääsee kenties yli tekemällä ja nyt yksinpurjehduksessa on saavutettu harrastelijan ja amatööripurjehtijan haaveet. Erikoisempaa kisaa ei ole enää tarjolla. Toivottavasti nyt saa mielenrauhan eikä tämä enää kutittele”, avasi Huusela.
Huuselan huikean yksinpurjehdusurakan odotettiin huipentuvan maaliintuloon jo viikkoa aiemmin. “Tuntui tosi pahalta. Jäin yksin kellumaan merelle, kun olin korkeapaineen väärällä puolella. Saavutin kilpakumppani Alexia Barrieria useamman päivän ajan ja olin välillä jopa hieman edellä. Ennenkaikkea tarjolla oli seuraa ja toinen vene oli läheisyydessä. Yh’täkkiä ero oli 1000 mailia vain viidessä päivässä”, kertoi Huusela yllättävästä käänteestä tuuliolosuhteissa, joka viivästi maaliintuloa viikolla. Tilannetta helpotti, kun laittoi asiat perspektiiviin. Tapio Lehtiseen verrattuna minun vauhtini oli kolminkertainen. Viimeiset kaksi vuorokautta oli hyvää keliä ja matka eteni 8-10 solmun vauhdilla”, vertasi Huusela pitkältä vaikuttavaa viivettään leikillisesti yksinpurjehtija Tapio Lehtisen yhtälailla huikeaan suoritukseen 332 päivää kestäneessä Golden Globe -kisan suorituksessa. Jo viime tiistaina näytti, että Huusela voisi saapua maaliin juuri perjantaina. Ensimäistä kertaa edessä oli hieman aikataulupainettakin. Kyse ei enää ollutkaan vuorokausista vaan ihan tuntipelistä. Les Sables d’Olonneen olisi parasta rantautua ennen puolta päivää tai sitten iltakuuden jälkeen. Ongelmana oli se, että kello 18.00 voimaan tulisi ulkonaliikkumiskielto. “Tiistaina alkoi kisa ja otin kaiken irti kevyestä tuulesta. Koko ajan oli tuntipeliä, että pääseekö 12 mennessä rantaan. Lopulta torstai-iltana ja perjantaina aamuyöstä olin edellä aikataulua. Kanavaan saapuminen oli optimoitu kello 11.00”, kertoi jopa suurempaa purjetta tässä vaiheessa mastoon vetänyt Huusela. Viimeisen yön purjehdusta Huusela kuvaili nautiskeluksi, kun sai tulla rauhassa. Stressitasokin oli matala, sillä luvassa oli aurinkoinen sää ja tuulet olivat kevyitä. Monet kilpakumppanit olivat rantautuneet kovissa tuulissa ja aallokossa. Rannan läheisyydessä stressi ja riskit kasvavat. Huusela ehti rannan tuntumaan etuajassa ja sai jopa hieman odotella rantautumisen kanssa. Pitkä kisa on vaativa kipparille, mutta myös veneelle ja sen laitteistoille, joka kesti seikkailun maailman ympäri erittäin hyvin. “Laitteet olivat päällä neljän kuukauden ajan 24 tuntia vuorokaudessa. Välillä oli tarve uudelleenkäynnistyksille, mutta kaikki laitteet ja järjestelmät toimivat edelleen”, kuvaili Huusela käytössä olleiden laitteiden vankkaa laatua. Ainoa vastoinkäymiseksi luokiteltava asia oli maston kärjessä olevan tuulimittarin anturin irtoaminen pari viikkoa ennen maalia. Tuolloin merellä vallitsi äärimmäisen paha aallokko ja vastatuulta oli noin 33 solmua. “Se oli semmoista hakkaamista, että paikat lähtee hampaista. Veneen 30 metrisen maston päässä oleva anturi oli melkoisen vipuvarren päässä ja iskut huipulla olivat rajuja”, kertasi Huusela järjestelmävaurion tapahtumahetkiä. Pääjärjestelmä oli edelleen näiltä osin käytössä ja tuulijärjestelmiä saattoi käyttää ristiin. Myös ruokaa oli matkalla riittävästi, sillä veneen tyhjennyksessä sitä oli jäljellä vielä noin 100 kg. Pullovettäkin oli alkuperäisestä 90 litrasta jäljellä vielä 20 litraa. Sitä Huusela kulutti loppumatkasta tarkoituksella, koska makuero vesikoneen tuottamaan verrattuna oli huomattava. Kahviakin veneessä olisi ollut vielä muutaman päivän tarpeisiin. “Ruokaa oli jäänyt niin paljon, että sain kyselyjä olenko syönyt lainkaan. Maalissa suoritettiin myös lääkärintarkastus, joka sisälsi punnituksen, Painoa oli pudonnut vain pari kilogrammaa”, jatkoi Huusela. “Muutama aluspaitakin jäi vielä käyttämättä”, kertoi Huusela vaatehuollon riittävyydestä yksinpurjehduksen aikana, jossa samoja merinovillaisia boxereita piti käyttää jopa 10 päivää yhtä soittoa.
“Ei ole keinuttanut, mutta ensimmäisenä päivänä kävelylinjat maalla olivat viistoja”, naureskeli kertaalleen maissa kompuroinut, mutta kuitenkin pystyssä pysynyt Huusela. “Maissaolo on vaarallista myös, koska tarjolla on niin paljon herkkuja”, hauskuutti pääosin pussiruualla, vedellä ja energiapatukoilla merellä elänyt Huusela. Takana oli yli 116 vuorokautta lyhyitä torkkuja ilman pidempiä yöunia. Haastavaa oli loppuun saakka, sillä viimeinen purjehdusyö meni valvoessa, koska merellä oli niin paljon kalastusaluksia väistettävänä. “Maaliintulopäivä meni hienosti ja jaksoin sen hyvin. Illalla nukutti kovasti ja ensimmäisen yön nukuin hyvin vain yhdellä herätyksellä. Toisena yönä tulikin sitten pyörittyä enemmänkin sängyssä”, kertoi Huusela. Huuselan palattua maihin edessä on koronaviruspandemian sävyttämä arki, sillä ennen lentoa kotimaahan edessä on covid-19 -testi ja tulosten odottelu. Suomeen ja Helsinki-Vantaalle Huusela on näillä näkymin saapumassa keskiviikkona 10. maaliskuuta, jossa otetaan heti seuraava koronavirustesti. Sitten edessä on lyhyt karanteenijakso ja vielä kolmas covid-19 -testi. “Surullista, että lempikahvila on kiinni. Ehkä ulosmyynti mahdollista, mutta kyllä se kahvilaan meno on osa nautinnosta. Jos vaan saa liikkua niin siirrymme suunnitelmien mukaan Lappiin palautumaan ja palauttamaan lihaskuntoa. Suunnitelmissa on mm. rauhallisia hiihtolenkkejä tasamaalla”, raotti Huusela suunnitelmiaan paluusta pandemian rajoittamaan elämään. Finnairin järjestämään paluukoulutukseen ja Airbus A350-koneen ohjaimiin paluuta innolla odottava Huusela kertoo koulutuksen siirtyneen huhtikuulta jonnekin pidemmälle. Kenties toukokuulle tai sitäkin pidemmälle. “Neljän vuoden aikana on jäänyt kisan takia tekemättä paljon asioita. Keitän termariin kahvit ja lähden metsään. Siellä on mukava istua kannon nokkaan ja kuunnella lintujen laulua, josta olen haaveillut projektin aikana. Nyt se on mahdollista”, kertoo selvästi helpottunut Huusela. “Kesällä kenties pääsen vesille jossain purjeveneessä rauhalliselle retkelle tai sitten lähden ainakin kajakilla liikkeelle. Haaveena on mukavaa luonnossa oloa ja nautiskelua matalalla sykkeellä. “Eilen meitä oli 10 hengen porukka paikalla syömässä ja siinä havaihtui erilaiseen tulevaisuuteen. Vuodesta 1999 käynnissä on ollut joku projekti tavoitteena yhdessä, jossa tämä porukka on ollut mukana. Nyt ei ole tällaista enää tiedossa”, havahtui Huusela muutokseen tiiviin yhteisönsä pitkässä taipaleessa. “Ehkä olen neljän vuoden päästä taas Les Sables d’Olonnessa vilkuttamassa Vendée Globeen lähtijöille hyvää matkaa”, maalaili Huusela tulevaa. “Nyt tulevina päivinä edessä on vielä hommia veneen kanssa. Vene menee myyntiin ja sitten on vapaus valita. Hyvin palvellut Stark-vene on jäämässä tänne Ranskaan ja ensimmäiset mahdolliset ostajat ovat tulossa tänne maanantaina ja seuraavat tiistaina”, päätti Huusela. Vaikka Vendée Globe on päättynyt niin kyllä Ari Huuselasta vielä kuullaan. Jossain vaiheessa pandemian helpottaessa osa kenties kohtaa Huuselan lentokoneen ohjaamosta matkustajiaan tervehtivänä lentokapteenina. Varmasti Huuselan huikeasta seikkailuksikin luokiteltavasta yksinpurjehduksesta kuullaan myös tulevien venemessujen tai vastaavien suurtapahtumien yhteydessä. Myös suurelle yleisölle on luvassa tietoa pohjois-helsinkiläisestä yksinhuoltajan kasvattamasta Ari Huuselasta Luvassa on kirja, joka kattaa kokonaisuuden taustoineen siitä miten Huusela on saavuttanut monta tavoitetta elämässään edettyään ammattikoululaisesta aina Finnairin Airbus A350-900 -matkustajakoneen päällikön tehtäviin. Luonnollisesti tarinaa kuljettaa myös pitkä kilpapurjehdusura, joka huipentui nyt Vendée Globessa saavutettuun tavoitteeseen. Ari Huuselan ja Stark-veneen saavutukset Vendee Globlessa
Päivitys 7.3.2021 kello 17.20: Lisätty Ari Huuselan haastattelu eli kolmen viimeisen väliotsikon sisältö. Lue myös aikaisemmat artikkelimme Ari Huuselan purjehdushankeesta: Artikkeli: Yksinpurjehtija Ari Huusela jo yli 90 päivää merellä – ilmailualan opit auttaneet merkittävästi
Artikkeli: Vendée Globe käynnistyi – lentokapteeni ja yksinpurjehtija Ari Huusela matkaan Stark-veneellä Artikkeli: Lentokapteeni Ari Huusela valmistautuu kahvikisaan ja yksinäiseen seikkailuun maailman ympäri
|
|||