EasyJet ostaa airberliniltä 25 lentokonetta, jotka toimivat pääosin Berliinin Tegelin lentokentällä. Samalla easyJet ottaa palvelukseensa noin 1000 työntekijää Berliinin toimistolta. Kauppahinta on noin 40 miljoonaa euroa ja se sisältää lähtö/saapumisslotteja Tegelistä. EasyJet lentää talvikaudella rajoitettua liikenneohjelmaa Tegelistä. Yhtiö suunnittelee uusien reittien avaamista kesäaikataulukaudelle. Easyjetillä on liikenteen solmukohta Berliinin Schönefeldtissä.
Noin 1200 Berliinissä toimivan maapalvelun työntekijällä ja 550 airberlin Technicin työntekijöillä on mahdollista siirtyä uuden yhtiön palvelukseen. Noin 300 työntekijää airberlin Techniciltä siirtyy suoraan Nayak / Zeitfracht -yhteenliittymän palvelukseen. Airberlinin arvion mukaan noin 80 prosenttia yhtiön työntekijöistä sain uuden työpaikan neuvotteluiden aikana. Solmittu sopimus tarvitsee vielä erinäisiä viranomaishyväksyntöjä toteutuakseen.
"Olemme saavuttaneet päämäärämme. Lufthansa-konsernin ohella saavutimme neuvottelutuloksen easyJetin kanssa, joka on toinen kovan luokan toimija Euroopassa. Tämä on hyvä asia airberliniläisille, jotka saivat hyvät työpaikat Berliinistä. Tilanne on hyvä myös Saksanilmakuljetusmarkkinoille, sillä kilpailutilanne säilyy", kommentoi Airberlinin toimitusjohtaja Thomas Winkelmann.
|
|||