Airbus avasi vuoden 2020 Singapore Airshow'n esittelemällä yhtiön suunnitelmia lentävästä siivestä sekä MAVERIC (Model Aircraft for Validation and Experimentation of Robust Innovative Controls) -mallin, jolla teknologista ratkaisua koelennetään. Lentävän siiven muotoisen matkustajakoneen toteuttamiseen on kuitenkin vielä matkaa.

Airbusin MAVERIC -ilma-alus on 2 metriä pitkä ja 3,2 metriä leveä. Siipipinta-alaa siinä on noin 2,25 m². Lentävän siiven muodolla haetaan päästövähennyksiä, ja ratkaisun uskotaan vähentävän polttoaineen kulutusta jopa 20 prosenttia.

Hankkeessa selvitetään myös mahdollisuuksia uudenlaisille työntövoimaa tuottaville ratkaisuille sekä uudenlaisia matkustamo- ja ohjaamoratkaisuja.

Airbus käynnisti MAVERIC-ohjelmansa jo vuonna 2017 ja ensimmäiset koelennot tehtiin kesällä 2019. Koelento-ohjelmaa on viety eteenpäin ja sen kerrotaan jatkuvan vuoden 2020 puoliväliin saakka.

"Airbus  nostaa esiin uusia teknologioita toimien ilmailun tulevaisuuden pioneerina. Erilaisten ratkaisuiden myötä voidaan arvioida mitkä niistä olisivat tulevaisuuden ratkaisuja", kommentoi Airbusin Jean-Brice Dumont.

Mitään todellista suunnitelmaa tälläisen ratkaisun käyttöönottamisesta ei ole. Kyseessä on ns. teknologisia mahdollisuuksia esittelevä mallikone, joka voi näyttää suuntaa tulevaisuuden ilmailulle.

AirbusUpNext -hankkeissa tutkitaan uusien ja jo olemassa olevien teknologioiden soveltamista kaupallisen ilmailun ratkaisuihin. Niitä ovat MAVERICin lisäksi mm. E-FAN X -sähköhybridimoottoroitu lentokone ja ATTOL-hanke, jossa suoritetaan koelentoja autonomisesti Airbus A350-1000 -koelentokoneella maassa ja ilmassa (lue aiheesta lisää linkistä tämän uutisen lopussa).

Lentävä siipi on vanha sovellus - kaupallinen käyttö vähissä

Blended Wing -ratkaisuja on nähty sotilasilmailussa jo vuosien ajan. Ratkaisuista tunnetuin lienee Northrop Grummanin B-2 Spirit -häivepommittaja, joka lensi ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten heinäkuussa 1989.

Northrop Grumman kehittää parhaillaan uuden sukupolven pitkän matkan pommikonetta B-21 Raideria, joka on edeltäjänsä tavoin n.s lentävä siipi.

Näitä edelsivät 1940-luvulla Nortropin kehittämät N-1M  -mallikone, suuri työntöpotkuriversio YB-35 ja sitä seurannut suihkumoottoroitu YB-49. 

Ensimmäisiä lentävän siiven hyödyntäjä oli kuitenkin 1940-luvulla Saksassa esitelty Horten H.IX Ho 229 V1, jota suunniteltiin Luftwaffen tarpeisiin. Koneita rakennettiin aikanaan kolme kappaletta. Niistä viimeisimmän ottivat sodan aikana haltuunsa amerikkalaiset. Ainoa jäljellä oleva Ho 229 V3 -runko on nykyisin Smithsonian National Air and Space Museumissa Yhdysvalloissa.

Saksalainen lentokonesuunnittelija Hugo Junkers puolestaan työskenteli jo 1910-luvulla suunnitelman parissa, jossa aerodynaamisen lentävän siiven sisällä olisi kuljetettu polttoainetta ja matkustajia Atlantin yli. Kyytiin olisi visioiden mukaan mahtunut jopa 1000 matkustajaa.

Myös perinteinen ilmailumaa Englanti on ollut mukana kehitystyössä, kun siellä rakennettiin 1920-luvulla postinkuljetuskoneeksi Westland Dreadnought. Se kuitenkin tuhoutui vuonna 1924 ensimmäisellä koelennolla.

Todellisia kaupallisen liikenneilmailun Blended Wing -sovelluksia ei siis ole vielä taivaalla nähty, mutta kehitys- ja tutkimustyö voi johtaa uusiin aiempaa suurempiin sovelluksiin.

Matkustajakonekäytössä ratkaisun pitäisi nykyteknologialla olla todella suuri, sillä keskisiiven pitäisi olla riittävän korkea, että se mahdollistaa seisomakorkeuden ja matkatavaroiden kuljettamisen. Myös muut tekniset järjestelmät rungon ala- ja yläpuolella vaativat tilaa. Mitä korkeampi rakenne keskisiivessä on, johtaa se suurempaan siipien kärkiväliin. Se taas tarkoittaa kenties jättimäisen kokoista lentokonetta.

Myös Boeing on suorittanut NASA:n kanssa koelentoja vuodesta 2007 alkaen X-48B blended wing body -mallikoneella.

Lue myös: