Autovalmistaja BMW:n sähköisiä liikkumisen ratkaisuja kehittävä alabrändi BMW i ja Designworks esittelivät uutta sähkömoottoroitua liitopukua yhdessä laskuvarjohyppääjä Peter Salzmannin kanssa. Peter Salzmann on stuntmies, laskuvarjohyppääjä ja base-hyppääjä, joka halusi lentää entistä pidemmälle. Hän otti yhteyttä BMW i:hin, jonka jälkeen yksi haave toteutui. Noin kolme vuotta kestäneen kehitystyön keskiössa on ollut BMW-konsernin aerodynaaminen osaaminen sekä tuulitunnelikokeet. Moottorit on kehittänyt BMW i ja kokonaisratkaisusta ovat vastanneet Desingworks sekä Peter Salzmann. Virtalähde on integroitu puvun etuosaan. BMW i:n sähköisen liitopuvun voimanlähteenä toimii kaksi 7,5 kW:n tehoista moottoria, joiden avulla potkurit pyörivät noin 25 000 kierrosta minuutissa. Kaikkiaan 15kW:n tehoa on tarjolla noin viiden minuutin ajaksi. Päämääränä on mahdollistaa sähkömoottorein liitopuvun parempi suorituskyky eli kattaa aiempaa suurempia alueita jatkuvan liu'un mukaisella lennolla. Suorituskykyä oli alunperin määrä osoittaa Etelä-Korean Busanissa. Siellä oli tarjolla mahdollisuus lentää kahden yhtä korkean tornin ylitse ja osoittaa suorituskykyä nousta ylöspäin yli kolmannen ja korkeamman tornin. Koronaviruspandemia kuitenkin torppasi hankkeen tältä osin. Koska maailma kutistui toteutettiin ensimmäinen lento Itävallassa jossa oli tarjolla rakennusten sijaan vastaava kolmihuippuinen vuori. Uusi sähköinen liitopuku mahdollistaa jokaista pudottua metriä kohden jopa kolmen metrin mittaisen vaakasuuntaisen lennon. Sen avulla on myös mahdollista kerätä lisää korkeutta. Puvun avulla voidaan myös saavuttaa yli 300 km/h nopeus. Vapaapudotuksessa alailmakehässä laskuvarjohyppääjän saavuttama suurin nopeus on noin 190 km/h. Ensimmäisellä lennolla Peter Salzmann hyppäsi sähkömoottoroidun liitopuvun kanssa Aerospatiale AS350 B1 Ecureuil -helikopterista Itävallan yllä 3000 metrin korkeudesta. Hänen tukenaan oli kaksi perinteisellä lentopuvulla varustettua hyppääjää. Sähkömoottorit antoivat Salzmanille merkittävän suorituskykyeron muihin nähden. Laskeutuminen tapahtui laskuvarjoin ennalta suunniteltuun paikkaan. MH
|
|||