Vaasassa 4.-7. huhtikuuta 2024 järjestettävään CanSat-kilpailuun liittyvä tölkkisatelliittien laukaisutoimintaa suoritetaan 5. ja 6. huhtikuuta. Ilmatilaa on varattu laukaisutoimintaan korkeuden osalta lentopinnalle 120 eli reilun 3,6 kilometrin korkeuteen saakka. CanSat on juomatölkkiin koottu täysin toimiva satelliitin pienoismalli, joka laukaistaan taivaalle pienoisraketilla. Järjestäjän mukaan satellitti nousee raketin avulla jopa kolmen kilometrin korkeuteen. Lennon aikana satelliitti kerää tutkimuksellista havaintotietoa mm. lämpötilan ilmanpaineen osalta.
Joukkueet toteuttavat itse kaikki kilpailuprojektin osiot eli tutkimustehtävän valitsemisen, CanSat-tölkkisatelliitin laskeutumisen kestävän rakenteen suunnittelun, satelliitin osien ja komponenttien asentamisen juomatölkkiin, mittausten ohjelmoinnin ja aineiston keruun, testaamisen, laukaisuun valmistautumisen ja kerättyjen tietojen analysoinnin. Vastaavia kansallisia CanSat-kilpailuita järjestetään vuosittain ympäri Eurooppaa ja voittajaryhmät etenevät ESA:n järjestämään lopputapahtumaan. Vuoden 2024 CanSat-lopputapahtuma järjestetään 17.–18.6. Hollannissa, European Space Research and Technology Centre ESTEC:ssä.
ESERO Finland on kouluyhteisöille resurssi, jonka avulla kasvatetaan oppilaiden kiinnostusta luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan aloille eli STEM-aloille (science, technology, engineerin ja mathematics). Yksikön toimintaa toteutetaan Jenny ja Antti Wihurin rahaston, Magnus Ehrnroothin säätiön sekä ESA:n tuella.
|
|||