Lennon aikana ylitettiin suuri avovesialue eli Pohjanlahti. Se on merkityksellisen suuri ylitys sähkölentokoneelle. Merkittävää on myös lennon pysyminen lähes aikataulussa. Sähkölentokoneen oli määrä laskeutua Vaasaan kello 14.00 Suomen aikaa. Lopulta kone saapui Vaasaan noin kello 16.30 eli alle kolme tuntia myöhässä. Lentomatkalla oli hieman haasteita Ruotsissa, sillä ukkoset vaurioittivat sähkönjakelua, jonka lisäksi Elektra Trainerin toinen laturi vaurioitui koneen ollessa Storvikenin (ESOL) lentopaikalla. Korvaava osa lennätettiin paikalla Saksasta ja matka Suomeen toteutui lähes aikataulussa.
Kuhmon jälkeen Elektra Trainer nähdään vielä Varkaudessa, Lappeenrannassa, Hyvinkäällä ja Pyhtäällä. Paluumatka jatkuu Baltian ja Puolan kautta takaisin Saksaan. Elektra Trainerin Suomen kiertue liittyy Oulun ammattikorkeakoulun lentokonehankintaan. Oamk on tilannut osana SAAC -tutkimushanketta (Pohjois-Pohjanmaan sähköisen ilmailun kehittämishanke ja investointiprojekti, Sustainable & Advanced Aviation Consortium) Eletra Trainer -sähkölentokoneen. SAAC-hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (JTF). North-Circuit 2026 -kiertue on osa EU:n osarahoittamaa SÄIHKE-hanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun ja Kuhmon kaupungin kanssa. SÄIHKE-hankkeen tavoitteena on edistää sähköisen ilmailun ja siihen liittyvien logistiikkaratkaisujen käyttöönottoa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Hankkeen rahoittajia ovat EU:n lisäksi siis Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oamk, Oulun yliopisto, Kuhmon Kaupunki, Uumajan kaupunki sekä lentokonevalmistaja Elektra Solar.
Elektra Trainerin tavoiteaikataulu Suomessa
North-Circuit 2026 -lentoseikkailun kaikki välietapit
Lue aikaisempi uutisemme aiheesta ja laajemmin Elektra Trainerista:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||




