Norja sai ensimmäiset F-35A -hävittäjänsä perjantai-iltapäivänä kello 15.57. Koneet (AM-8, AM-9 ja AM-10) olivat lähteneet matkaan Yhdysvalloista Teksasin Fort Worthista aamulla kello 6.35. Koneet olivat saapuessaan alunperin ilmoitetusta laskeutumisajasta myöhässä noin 20 minuuttia.
Siirtolento onnistui kuitenkin hyvissä ajoin ennen 10. marraskuuta järjestettävää virallista F-35A -koneiden vastaanottoseremoniaa. Tuolloin vietetään myös Norjan kuninkaallisten Ilmavoimien 73. vuosipäivää. Kun F-35-hävittäjät lensivät Norjaan, ne oli varusteltu ylimääräisillä ulkopuolisilla tutkaheijastimilla (ns. Lüneburgin linssi). Näin stealth-häivekoneiden todellinen tutkaheijastus ei paljastunut siirtolentoa mahdollisesti tutkamittaamalla tarkkaileville ulkopuolisille tahoille. Yhteensä neljän tutkaheijastimen kiinnittäminen koneen ylä- ja alapinnoille on normaali käytäntö, kun häivehävittäjät tekevät kansainvälisiä lentoja. Yläpuolella ne sijaitsevat F-35:n sivuvakaajien edessä (katso kuva alla).
Jarruvarjo asennetaan takarunkoon sivuperäsimien väliin sijoittuvaan ulkopuoliseen kotelointiin (katso kuva jutun lopussa olevasta linkistä). Siirtolennon aikana norjalaiskoneita ohjasivat Yhdysvaltain Ilmavoimien USAF:n lentäjät Defence Contract Management Agencyn (DCMA) alaisuudessa. Norjan on määrä vastaanottaa vuoteen 2025 mennessä kaikkiaan 52 Lockheed Martin F-35A Lightning II -konetta. Seitsemän ensimmäistä konetta on käytössä Luke Air Force Basessa Arizonassa koulutuksia varten. Lentoposti.fi tutustui tukikohtaan ja F-35-koneisiin keväällä 2017.
Koneita on määrä toimittaa vuosittain kuusi ja niillä korvataan vuoteen 2025 mennessä nykyisten Lockheed Martin F-16AM Fighting Falcon -hävittäjien suorituskyky. IOC (Initial Operational Capability) -kyky on määrä saavuttaa vuoden 2019 aikana. Norja tilasi koneet vuonna 2012 ja hankkeen arvo on 71,5 miljardia Norjan kruunua. M.H. T.T. Päivitys klo 20.10: Lisätty Norjan Ilmavoimien julkaisemia lisäkuvia. Päivitys klo 21.20: lisätty tieto tutkaheijastimista ja jarruvarjon puuttumisesta. Lue myös:
|
|||