Viiden päivän aikana noin 150 puolustusteollisuuden yritystä esitteli nykyaikaiseen sodankäyntiin ja erityisesti pohjoisen olosuhteisiin luotuja teknologisia ratkaisuja. Arktiseen testiin asetettiin muun muassa miehittämättömiä järjestelmiä (UxS, Unmanned X Systems), lennokkien torjuntajärjestelmiä (C-UAS, Counter Unmanned Aerial System), ajoneuvoja ja navigointijärjestelmiä sekä johtamisjärjestelmiä. Rovajärven kireä pakkanen loi erinomaiset olosuhteet uusien teknologiaratkaisujen testaamiseen Suomen talviolosuhteissa. Griffin Tech Daysin isäntänä toiminut Utin jääkärirykmentin komentaja, eversti Kimmo Nordberg kuvaili tapahtumaa onnistuneeksi: "Griffin Tech Days on suomalaisille erikoisjoukoille merkittävä tapahtuma. Alan uusia innovaatioita päästään testaamaan jopa alle 25 Celsius-asteen pakkasessa, jolloin niiden soveltuvuus pohjoisen toimintaympäristöön voidaan analysoida sekä tunnistaa samalla kehityskohtia jatkoa varten. Useasta eri maasta osallistujia vastaanottanut tapahtuma kokosi testiin paljon uutta ja kehitettyä teknologiaa. Kokonaiskuvassa oli selkeästi esillä, että Ukrainan sodasta on otettu oppia ja sitä sovelletaan määrätietoisesti teknologian kehitystyössä", kommentoi eversti Nordberg. Puolustuvoimien kumppanina Griffin Tech Days -tapahtumassa toiminut suomalainen XD Solutions on asiantuntijayritys, joka auttaa hyödyntämään puolustus- ja turvallisuussektorin liiketoimintamahdollisuuksia. Yrityksen toiminta keskittyy innovaatioiden ja puolustusteollisuuden välisen kuilun kuroimiseen. Tapahtumaan osallistuneet yritykset saivat ratkaisuistaan palautetta suoraan Puolustusvoimien erikoisjoukkojen asiantuntijoilta. Testitulosten jatkokäyttö ja analysointi jatkuu Puolustusvoimissa.
|
|||




