Finnairin ensimmäinen liikennelentäjä aloitti 95 vuotta sitten - nyt yhtiön palveluksessa jo noin 1000 lentäjää

Gunnar_Lihr_1Finnairin palveluksessa on ollut liikennelentäjiä jo 95 vuotta. Ensimmäinen vuonna 1923 perustetun Aero O/Y:n liikennelentäjä aloitti nykyisen Finnairin palveluksessa 7. kesäkuuta 1924. Kasvuvaiheessa olevan yhtiön palveluksessa on vuonna 2019 noin tuhat lentäjää.

 Perustamisvuoden 1923 aikana Aero Oy:n palvelukseen tuli 1897 syntynyt vääpeli Gunnar Lihr, joka oli toiminut Ilmavoimien palveluksessa lentäjänä ja mekaanikkona. Hänet rekrytoitiin yhtiön lentäjäksi 7. kesäkuuta 1924. Lihr oli saanut Saksassa koulutuksen Junkers-koneisiin.

Junkers_F13_KatajanokallaAeron ensimmäinen lentokone oli Junkers F 13 -vesikone D-355 Se oli varustettu kahden hengen avo-ohjaamolla, jossa oli neljä matkustajapaikkaa. Operaatiot alkoivat 20. maaliskuuta 1924 Katajanokan lentosatamasta. Sieltä lennettiin kesäisin kellukkeilla ja talvisin suksilla. Avausreitti kulki Helsingistä Tallinnaan.

Gunnar Lihr lensi Aeron palveluksessa Junkers F 13:n lisäksi mm. Junkers G 24 ja Ju 52 -koneita sekä vuokrakoneena yhtiössä ollutta Junkers W 34 -konetta.

Vuonna 1934 tasavallan presidentti myönsi suomalaisen liikenneilmailun ensimmäiselle lentäjälle Gunnar Lihrille lentokapteenin arvonimen. Sittemmin näitä arvonimiä on vuosikymmenten varrella myönnetty yli 100 kappaletta.

Gunnar_Lihr_SL_7Junkers W 34 koitui Lihrin kohtaloksi postilennolla Tukholmaan. Määränpään lumisade ja matala pilvikorkeus pakotti Lihrin lasketutumaan jäälle 1. joulukuuta 1937.  Junkers oli painava ja se upposi ohuen jään läpi ja miehistö menetti henkensä turmassa.

Suomen ensimmäisen liikennelentäjän Gunnar Lihrin hauta sijaitsee Hietaniemen hautausmaalla. Sen tunnistaa Arabian keraamikon Mihail Schilkinin muotoilemasta upeasta kotkasta, joka on hautakiven päällä.


Finnairilla on noin 1000 Airbus-lentäjää

DC9_OHLYXNykyisen Finnairin palveluksessa on jo noin 1000 liikennelentäjää, jotka tekevät pitkiä vuosikymmenten mittaisia uria yhtiössä. Lentäjien urakiertoon mahtuukin edelleen useita erilaisia konetyyppejä ja ilmailualan kehitysvaiheita.

Osa Finnairin nykylentäjistä on aloittanut uransa Douglas DC-9 -koneilla ja siirtynyt eteenpäin McDonnell Douglas MD-80, Airbus A32S Douglas DC-10, McDonnell Douglas MD-11, Airbus A340, Airbus A330 -koneiden kautta nykyisiin uusimman sukupolven Airbus A350 XWB -koneisiin.

DC9_OHLYX_ohjaamoTuoreimpina uudistuksina operoinympäristöön ovat tulleet mm. GPS-pohjaiset GLS-lähestymismenetelmät (Ground-Based Augmentation System eli GBAS).

Entisaikaan kokeneet lentäjät olivat osa Finnairin brändiä. He olivat osoitus korkeasta turvallisuuskulttuurista. Saavutettuja rajapyykkejä juhlistettiin eri tavoin.

Vuonna 1930 yhtiön ensimmäinen lentäjä Gunnar Lihr sai kiitolliselta Aerolta kultaisen rannekellon osoituksena viiden vuoden palveluksesta yhtiön hyväksi.

A350_HEL_ohjaamoAlkuvaiheessa kokemusta mitattiin lentokilometreillä ja merkittävänä kokemusrajana pidettiin  miljoonaa lentokilometriä. Potkurikonekalustosta suihkukoneaikakauteen siirryttäessä kilometrejä alkoi kertyä melkoisesti ja pian kokemusta laskettiin lentotunneista.

Ensimmäinen raja oli 10 000 lentotuntia, jolla pääsi ns. kiulukerhoon. Seuraava raja oli nappokerho. Tämän hopeisen löylykauhan saaminen vaati jo 20 000 lentotuntia. Sitä seurasi vielä 25 000 lentotunnin raja, jolloin yhtiön oli määrä lämmittää lentäjälle sauna.

Ensimmäisenä suomalaisena liikennelentäjänä 20 000 lentotunnin rajan vuonna 1973 Douglas DC-8 -koneen kapteenina saavutti Jaakko Hillo. Tapaus sai tuolloin merkittävästi julkisuutta ja sitä juhlistettiin heti lennon jälkeen.

A350_luovutusNykyisin 20 000 lentotuntia vaatii Finnairilla ohjaajalta noin 28 vuoden mittaisen lentouran.

Suomalaisia liikennelentäjiä edustaa kaksi lentäjäliittoa. Niistä Suomen Liikennelentäjäliitto SLL edustaa Finnairin lentäjiä ja Suomen lentäjäliitto FPA on koonnut yhteen lähes kaikki suomalaiset liikenne- ja ammattilentäjät.

Lue myös:

Artikkeli: Gunnar Lihr – Ensimmäinen suomalainen liikennelentäjä