HS: Ilmailijoille annettiin lähtökäsky: Malmin on tyhjennyttävä tammikuun loppuun mennessä

HF_lentokoneetIlmailijat ovat saaneet lähtökäskyn Malmin lentoasemalta kertoo Helsingin Sanomat. Ulosottoviranomainen odottaa häädön kohteena olevien toimijoiden poistuvan 31.1.2021 mennessä. Malmin lentokenttä on edelleen operaatiomäärältä Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä ja virallinen rajanylityspaikka.

Helsingin kaupunki haki 23. joulukuuta 2020 ulosottoviranomaiselta ilmailutoiminnasta vastanneen Malmin lentokenttäyhdistyksen häätämistä lentopaikalta.  

Helsingin Sanomien mukaan kihlakunnanvouti on perjantaina 8. tammikuuta 2021 antanut vireilletuloilmoituksen, jossa asian vastaajaa on kehotettu poistumaan Malmin lentopaikalta 31.1.2021 mennessä.

Vuokrasopimuksen Helsingin kaupunki kertoo irtisanoneensa Malmin lentokenttäyhdistys ry:ltä joulukuussa 2018. Tämän jälkeen vuokrakiistaa on puitu oikeudessa. 

Hovioikeuden 23. joulukuuta antaman päätöksen mukaan ilmailijoille on nyt siis haettu häätöä. 

Kantar TNS Oy eli entinen TNS Gallup on tehnyt 24.–30.11.2020 mielipidemittauksen Malmin lentoaseman ilmailukäytöstä. Vastausten perusteella 58 prosenttia (2017 62%, 2016 59%) helsinkiläisistä haluaa säilyttää Malmin lentoaseman ilmailukäytössä ehdoitta.

Jos asuntorakentamiselle asetetut tarpeet voidaan ratkaista järkevästi muuten, 65 prosenttia (2017 67%, 2016 68%) helsinkiläisistä säilyttäisi kentän nykyisessä käytössään. Tällöin myös enemmistö kaikkien puolueiden kannattajista tukee Helsinki-Malmin lentoaseman ilmailukäyttöä.

Helsingissä sijaitseva Malmin lentopaikka on pääkaupunkiseudun ainoa pienkonelentokenttä, Malmin-lentoasema-ilmasta_4jonka tulevaisuus on uhattuna. Eduskunta vaati huhtikuussa 2018 Lex Malmiin liittyvässä lausunnossaan, että “valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä”.

 

Kyseinen lausunto on edelleen voimassa ja hallituksella olisi sen mukaan edelleen velvoite toteuttaa ratkaisut Malmin ilmailutoimintojen jatkumiselle hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä.

Vuoden 2020 alusta marraskuun loppuun mennessä Helsinki-Malmilla oli operaatioita  kaikkiaan 30 167. Edelle ylsi vain Helsinki-Vantaa, jossa operaatioita oli samalla aikavälillä 70 399. Kolmanneksi ylsi Tampere-Pirkkala, joka jäi 22 371 operaatiollaan selvästi Malmin lentoaseman taakse. 

Kiistan kohteena ole Malmin lentopaikka on siis edelleen toiminnassa ja se on operaatiomäärältään Suomen toiseksi suurin. Malmi on edelleen myös virallinen lentoliikenteen rajanylityspaikka.

Lue myös: