Norwegian ilmoitti maanantaina 9. marraskuuta pettymyksensä Norja hallitusta kohtaan, joka ei aio tarjota sille lisärahoitusta. Illalla Norwegian ilmoitti lomauttavansa 1600 työntekijää lisää ja jättävänsä valtaosan lentokoneistaan maahan. Tämän seurauksena osa lippunsa ostaneista ei tule pääsemaan lennoille, sillä niitä perutaan. Norwegian ilmoitti Norjan hallituksen kielteisen jatkorahoitusilmoituksen seurauksena lomauttavansa lisää työntekijöitään. Norwegian on pettynyt ettei valtio auta sitä koronaviruksen ohitse vaikka matkustusrajoituksia asetetaan edelleen aktiivisesti. Hallituksen toimien matkustusrajoitusten seurauksena Norwegian aikoo vähentää kaikki kulunsa minimiin selviytymistaistelussaan. Norwegian lomauttaa nyt 1600 työntekijää jo aiemmin lomautettujen lisäksi. Myös lentokoneita pysäköidään aiempaa enemmän, sillä nykyisin lentävästä 21 koneesta maahan jää jatkossa 15 lentokonetta. Käytännössä Norwegian siis lentää lähiaikoina vain kuudella Boeing 737 -koneella ja töissä on vain 600 ihmistä. Parhaimmillaan Norwegian on työllistänyt yli 10 000 työntekijää eri maissa. "Tavoitteenamme on pitää kuusi konetta ilmassa kotimaan reiteillä Norjassa. Odotan Norwegianin saavan tukea reiteille liikenneministeriöltä kuten aiemmin on ilmoitettu", sanoi Norwegianin toimitusjohtaja Jacob Schram. Lisälomautukset ja koneiden pysäköinnit johtavat myös lentoreittien ja vuorojen vähentämiseen. Tämä puolestaan vaikuttaa jo lippunsa Norwegianilta ostaineiden matkustajien suunnitelmiin. Norwegian lentää jatkossa vain Oslosta, Altaan, Bergeniin, Bodøhön, Evenesiin, Haugesundiin, Kirkkoniemeen, Moldeen, Stavangeriin, Tromssaan, Trondheimiin ja Ålesundiin sekä Tromssasta Longyearbyeniin. Lue myös:
|
|||