Kaikkiaan Kuhmossa kävi viikonlopun aikana noin 2000 katsojaa. Fly in -tapahtumaan osallistui lähes ennätysmäärä koneita, kun paikalle kerääntyi 64 konekuntaa. Tapahtuman ennätys on 69 lentokonetta.
Kainuun maakunnan kaakkoiskulmassa sijaitsevan Kuhmon lentotapahtumaa markkinoidaan hauskasti lausahduksella: Kuhmoon on kaikkialta lähes yhtä lyhyt matka paitsi lähikentiltä. Kuhmossa oli vieraille tarjolla myös kaksi erillistä vesilentosatamaa.
Pääpäivälle eli lauantaille oli järjestetty esitelmiä, joissa tuotiin esiin Kuhmon ilmailukerhon toimintaa. Myös Ilmailuliitto piti tapahtumassa oman tilannekatsauksensa. Sunnuntai-iltana käynnistyivät myös Kuhmon kamarimusiikkijuhlat.
|
|||