Ulkoministeriö: kotiinpaluun järjestäminen Lähi-idästä vie aikaa - toistaiseksi ei kotiutuslentoja

Screenshot_20231013_102756Suomen ulkoministeriö kertoo saavansa lukuisia yhteydenottoja Lähi-idän alueella olevilta suomalaisilta. Tilanne alueella on vakava ja huolestuttava. Toistaiseksi sen kestoa on vaikea arvioida. Yhdysvaltain presidentti Trump on puhunut neljän viikon ajanjaksosta Iranin osalta. Päätöksiä mahdollisista kotiutuslennoista ei ole tehty. 

Ulkoministeriön mukaan turvallisuustilanteen haastavuus vaikeuttaa tiedonsaantia ja kokonaiskuvan muodostamista. Ministeriö kehottaa alueella oleskelevia pysymään turvallisessa paikassa ja välttämään ikkunoiden läheisyyttä sekä tarpeetonta liikkumista kaupungilla.

Paikallisviranomaisilla on vastuu alueellisista toimintaohjeista. Paikallisviranomaisten ohjeita tulee seurata ainoastaan luotettavista lähteistä.

Turvallisuustilanteen parantuessa lentoliikennettä avataan vaiheittain. On hyvä tiedostaa, että ruuhkautuneen tilanteen vuoksi kotiinpaluun järjestäminen voi viedä aikaa. Lentoliikenteen keskeytyminen heijastuu myös muille alueille kuin Lähi-itään ja sillä on vaikutuksia myös muualla matkustavien henkilöiden lentoyhteyksiin. 

Matkailija vastaa matkapäätöksestään itse. Tämä koskee myös päätöstä siitä, jääkö matkailija odottamaan tilanteen rauhoittumista turvallisessa paikassa vai onko hänen tarpeellista lähteä poistumaan maasta vaihtoehtoisten reittien kautta.

Matkailijat matkustavat omalla vastuullaan maassa sekä naapurivaltioihin huolehtien itse myös siitä, että matkustusasiakirja, kuten passi, on hyväksyttävissä.

Arabiemiraateista on saatavilla tällä hetkellä joitakin kaupallisia lentoyhteyksiä. Lentoja operovat mm. Emirates, Flydubai ja Etihad.

Arabiemiraatit on ilmoittanut huolehtivansa paikalle jäävien matkustajien hotellikustannuksista sekä ruokailuista. Myös Qatarissa mahdollisen hotelliyöpymisen pitkittyessä Qatarin valtio on ilmoittanut kustantavansa ylimääräiset hotellikulut tarvittaessa.

Ulkoministeriö ei tällä hetkellä valmistele evakuointeja, mutta suunnittelua tehdään osana kriisinhallintaa. Ensisijaisesti matkustajan kannattaa olla yhteydessä matkanjärjestäjään tai lentoyhtiöön paluumatkan osalta. YLE kertoi 3.3. ulkoministeriön ja Finnairin olevan keskusteluyhteydessä mahdollisista kotiutuslennoista. 

Mikäli matkustaja järjestää itsenäisesti maasta poistumista, on tärkeää selvittää lentojen tilannetta kohdemaassa. Jos turvallisuustilanne sen mahdollistaa, lentoyhteyksiä voi harkita myös naapurimaista. Suomen edustustot pyrkivät viestimään maarajatilanteesta ja poistumisreiteistä.