Virgin Orbitin ilmoitus vapaaehtoiseen Chapter 11 -menettelyyn siirtymisestä on seurausta epäonnistuneelle rahoituskierrokselle. Yhtiö ei kyennyt jatkamaan toimintaansa nykyisellään.
Virgin Investments Limited on jo antanut sitoumuksensa 31,6 miljoonan Yhdysvaltain dollarin sijoittamisesta yhtiöön. "Uskomme, että Chapter 11 edustaa parasta vaihtoehtoa yhtiön omaisuuden arvon nostossa", sanoi Virgin Orbitin toimitusjohtaja Dan Hart. Virgin Orbit tarjoaa palvelua, jolla se kuljettaa asiakkaiden satelliitteja kiertoradalle. Yhtiö käyttää laukaisuun Boeing 747-400 "Cosmic Girl" jumbojetista modifioitua konetta, joka vapauttaa matalalle maan kiertoradalle yltävän kaksivaiheisen LauncherOne-raketin lennon aikana. Tämä Richard Bransonin vuonna 2017 perustama yritys aloitti kaupallisen toiminnan vuonna 2021.
Tammikuinen laukaisu oli yhtiön kuudes. Ensimmäiset satelliitit LauncherOne vei avaruuteen kaupallisessa operaatiossa kesäkuussa 2021. Kaikkiaan Virgin Orbit on toimittanut kiertoradalle yhteensä 33 satelliittia kuudella laukaisulla. Näistä kuudesta laukaisusta ensimmäinen ja viimeinen eivät yltäneet kiertoradalle saakka.
|
|||