Finnair tekee muutoksia Aasian-lentojen aikatauluihin - Soulin lentoja perutaan lisää maaliskuulta

FIN_A350_tails_HEL_1Finnair tekee muutoksia Aasian-lentojensa aikatauluihin Venäjän ilmatilan sulkemisen seurauksena. Suomalaislentoyhtiö työstää edelleen reittivaihtoehtoja ja kertoo täsmentävänsä suunnitelmiaan maanantaina 7. maaliskuuta. Finnair joutuu ilmatilarajoituksen seurauksena kiertämään mm. Venäjän ilmatilan.

Finnair on jo aiemmin perunut lentonsa Japaniin, Koreaan ja Kiinaan 6. maaliskuuta 2022 asti. Nyt perutaan lisäksi Soulin-lennot AY41/42 9.–10.3. ja 11. –12.3. on peruttu. Venäjän osalta Finnair on perunut Pietarin ja Moskovan lennot 28. toukokuuta 2022 saakka.

Aiemmin tehdyn ilmoituksen mukaan Finnair lentää kuitenkin Tokion Naritan kentälle 9. maaliskuuta 2022 alkaen neljästi viikossa. Uusille Venäjän ilmatilan kiertävillä reiteillä lentoaika pitenee ja on noin 13 tuntia. Lennot yhdistyvät Finnairin mukaan kuitenkin edelleen sujuvasti yhtiön Euroopan verkostoon.

Tokion lentojen lisäksi Finnair aikoo jatkaa lentoja Aasiaan reiteillä Helsinki-Vantaalta Bangkokiin, Phuketiin, Singaporeen ja Delhiin sekä Tukholman Arlandasta Phuketiin.

Bangkokin-lentojen osalta Finnair muttaa aikataulua siten, että lennot yhdistyvät pidemmästä lentoajasta huolimatta sujuvammin Finnairin Euroopan verkostoon. Uudet lähtöajat ovat Helsingistä kello 00.45 ja Bangkokista kello 22.25. Tämä muutos on voimassa 30. huhtikuuta 2022 asti.

Pidentyneet lentoajat eivät enää mahdollista edestakaista lentoa Aasiaan ja takaisin 24 tunnin aikana. Tämän seurauksena aikatauluja joudutaan muokkaamaan tai käyttämään reitillä useampaa lentokonetta aikataulun onnistumiseksi.

FIN_A350_tails_HEL_3Venäjän ilmatilan sulkemisen lisäksi maailmalla on laajasti muitakin konfliktialueiksi luokiteltavia valtioita, jotka aiheuttavat myös mahdollisesti lisäkiertoa Finnairin lennoille ns. eteläisellä reitityksellä. Tällaisia alueita ovat ainakin Syyria, Irak, Afganistan, Jemen ja osa Saudi-Arabian sekä Pakistanin ilmatilasta.

Pohjoisella reitityksellä puolestaan tarvitaan kaksimoottorisia lentokoneita käytettäessä aiempaa pidempi ETOPS-operointilupa (Extended-range Twin engine aircraft Operations). Venäjän ilmatilan sulun myötä lennot kiertävät entistä kauempaa varalentopaikoista, joka asettanee tarpeita kasvattaa 180 minuutin ETOPS-raja korkeammalle jopa 300 tai 370 minuuttiin.

Finnair on aiemminkin lentänyt Japaniin Venäjän ilmatilaa kiertäen, sillä 1980-luvulla Finnair lensi DC-10 -koneilla pohjoisnavan kautta Tokioon. Suora avauslento Helsinki-Vantaalta Tokioon lennettiin lisätankein varustetulla DC-10 -koneella. Lentoaika oli noin 13 tuntia. Kyseessä oli tuolloin konetyypin pisin lentoreitti. Myös Finnairin MD-11 -koneella on ainakin kertaalleen lennetty pohjoisnavan yli Sapporoon.


ETOPS mahdollistaa valtamerten ja syrjäisten alueiden ylitykset

A350_FLT_2Extended Twin Operations (ETOPS) -hyväksynnän mukaan kaksimoottorisella lentokoneella voidaan lentää kustannustehokkaasti entistä pidempiä reittejä alueilla, jotka ovat kaukana varakentistä. Normaalioperaatioissa kaksimoottorisella matkustajalentokoneella on oltava sellainen enimmillään 60 minuutin lentomatkan päässä.

Airbus A350-koneille voidaan antaan ETOPS-hyväksyntä esimerkiksi 180 , 300 ja 370 minuutin operaatioihin. Näin ollen etäisyys varalaskupaikasta yksimoottoritilanteessa voisi olla jo noin 2500 merimailia.

Hyväksynnän mukaan koneella voidaan siis lentää yhdellä moottorilla kolmen, viiden tai jopa  reilun kuuden tunnin lentomatkan päässä varalentopaikasta. Yhdellä moottorilla operoitaessa lentoa on koneen painosta, ilmakehän olosuhteista ja lentokorkeudesta riippuen mahdollisesti laskeuduttava alemmalle lentokorkeudelle. Moottoririkot ovat erittäin harvinaisia nykyisillä matkustajakoneilla.

 A359_TrentXWB_moottoriETOPS-hyväksytyllä konetyypillä voi siis toisen voimanlähteen vikaantuessa lentokoneella jatkaa turvallisesti yhdellä moottorilla viranomaisen katsomaan rajaan saakka. Lentoyhtiöt hakevat viranomaiselta erikseen hyväksynnän tarpeellisiksi katsomilleen ETOPS-reiteille.

 Kaupunkivälejä, joilla on ETOPS-vaatimus kaksimoottoriselle konetyypille löytyy mm. valtamerten, pohjoisnavan sekä Siperian yltä. Kyseisiä reittejä lennetään myös Finnairin kaksimoottorisilla Airbus A330-300 ja A350-900 -koneilla Aasiaan, Yhdysvaltoihin ja Karibialle.

A350 XWB -konetta käyttävät yhtiöt voivat lentää entistä suorempia reittejä ETOPS-hyväksyntöjen piirissä. Mahdollisuus jopa 370 minuutin ETOPS-toimintaan hyödyttää erityisesti uusilla eteläisillä reiteillä kuten Australian, Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan välillä.

300 minuutin ETOPS-operaatioilla puolestaan taas katetaan valtamerten ylityksiä pohjoisella- ja keskisellä-tyynellä valtamerellä reiteillä Kaakkois-Aasiasta Yhdysvaltoihin ja Australian ja Aasian alueelta Yhdysvaltoihin.

Lue myös: