Kopterit kummastuttivat Espoossa

harjoitus1Pitkään ja matalalla samalla alueella lentäneet tummanpuhuvat sotilashelikopterit herättivät kummastusta Espoossa torstaina. Paikallislehden vinkkipalsta ja Lukijan kuva -kooste saivatkin oitis materiaalia aiheen tiimoilta.

Kaksi NH90-kuljetushelikopteria kaarteli torstaina puolen päivän maissa yli tunnin ajan Karamalmilla Espoossa Kehä II:n ja vanhan Turuntien tuntumassa. Välillä kopterit myös laskeutuivat.

Kyseessä oli Utin Jääkärirykmentin sotaharjoitus 12.-15 kesäkuuta. Siitä oli toki tiedotettu etukäteen medialle. Myös Lentoposti.fi kertoi harjoituksesta (linkki alla). Kaikkien silmiin tieto poikkeuksellisesta lentotoiminnasta ei silti ilmeisesti ollut yltänyt.

Kopterien kaartelu keräsi lähistölle jonkin verran kiinnostunutta yleisöä, vaikka varsinainen laskeutumisalue olikin katseilta piilossa. Sitäkin useammat havaitsivat laajalle alueelle näkyneet ja kuuluneet kopterit ilmassa. Uutislehti Vartin nettisivujen mukaan helikopterit lensivät myös Munkkiniemen seudulla.

Utista harjoituksessa oli mukana NH90-kopterien lisäksi noin 100 varusmiestä. Samaan aikaan pääkaupunkiseudulla ja itäisellä Uudellamaalla oli käynnissä myös Kaartin Jääkärirykmentin sotaharjoitus, johon osallistui noin 1000 sotilasta. Kyseessä olivat pian kotiutuvien varusmiesten ns. loppusodat.

 

Uutislehti Vartin juttu.