Helikopterit olivat aktiivisesti mukana metsäpalon tukahduttamisessa. Rajavartiolaitoksen Malmin tukikohdan Agusta-Bell 412 OH-HVK osallistui toimintaan noin 1000 litraa vettä ottavalla Bambi Bucket -sammutussäiliöllään. YLE Uutisten mukaan kopteri kuljetti tiettömän taipaleen takana olleelle paloalueelle vesikuorman Lappomjärvestä kymmenkunta kertaa. Palopaikka sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Hästholmenin saarella olevasta Loviisan ydinvoimalasta. Vaaraa metsäpalon leviämisestä voimalan alueelle ei kuitenkaan ollut. Useita tunteja ennen Robinson-kopterista tehtyä havaintoa jatkunut metsäpalo eteni tyynessä kelissä hitaasti ja se saatiin nopeasti hallintaan, raportoi Loviisan Sanomat. Paloa sammuttamassa oli yksikköjä Loviisan pelastusasemalta, Lovisa FBK:sta, Valkon VPK:sta, Hardom FBK:sta sekä Lapinjärven ja Ruotsinpyhtään palokunnista. Jälkivartiointi jatkuu parhaillaan. Kuvia Loviisan Sanomien artikkelissa YLE Uutisten juttu
|
|||