New York Times -lehden mukaan Airbus suunnittelisi A320neo-matkustajakoneiden kokoonpanolinjaa Yhdysvaltoihin. Tavoitteena olisi saada parempi jalansija markkinoilta, joista A320-perheellä on 20 prosentin osuus. Maailmanlaajuisesti Airbus ja Boeing jakavat tuotesegmentin suunnilleen puoliksi. Lehden nimettöminä siteeraamien lähteiden mukaan eurooppalaisen lentokonevalmistajan tehdassuunnitelmasta kerrottaisiin virallisesti jo ensi maanantaina. A320neo-koneen kokoonpanolinja rakennettaisiin Mobileen Alabamassa. Se tarjoaisi työtä noin tuhannelle hengelle. Airbusilla on Mobilessa jo osavalmistusta. Yhtiö aikoi myös sijoittaa A330-matkustajakoneeseen perustuvan KC-30-ilmatankkauskoneen kokoonpanon sinne. USAF:n jo päättämä kauppa peruttiin ja tilaus meni lopulta Boeingille. Yhdysvalloissa on runsaasti ikääntyvää ja polttoainerohmua kapearunkokalustoa, joka on vaihdettava taloudellisempaan. Airbusin uudelleenmoottoroitu taloudellinen A320neo on osoittautunut suosituksi, sillä 2010 esitellystä konehankkeesta on jo yli 1300 tilausta. Loppukokoonpanon tekeminen kotimaassa houkuttelisi varmasti amerikkalaisia lentoyhtiöitä. Tehdas vaatii luonnollisesti suuria investointeja. Lisäksi eurooppalaiset reaktiot saattavat olla kielteisiä työn karatessa ulkomaille. Airbusilla on jo nyt kokoonpanolinja Kiinassa. New York Timesin artikkeli
|
|||