Norwegianin Skandinavian lentäjäliittojen lakko jatkuu edelleen sunnuntaina 9. maaliskuuta. Halpalentoyhtiön mukaan lennot peruuntuvat jopa 20 000 matkustajalta. Kaikkiaan yli 120 000 ihmisen lennot on jo peruttu kiistan takia, joka on jo laajenemassa Suomeenkin. Norwegian ja sen lentäjäjärjestöt NPU sekä Parat kiistelevät työehdoista Skandinavian operaatioita hoitavassa tytäryhtiössä. Norwegian Air Norwayn (NAN) ja lentäjien kiista kärjistyi, kun neuvottelut katkesivat helmikuun lopussa. Lakko laajeni tämän jälkeen noin 650 lentäjää koskevaksi. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lakko leviää myös Suomeen, kun Ilmailualan työntekijät liittyvät Parat:in pyynnöstä tukilakkoon. IAU:n työntekijät aloittavat tukilakkonsa sunnuntaina aamuyöllä kello 03.00. Sen jälkeen työntekijät eivät anna Norwegianin lennoille enää maahuolintapalvelua. Tukilakon on määrä päättyä sunnuntaina kello 17.00. Norwegianin mukaan Suomessa operoitavien lentojen DY5599 - DY5999 tilanteesta ei osata vielä sanoa ennen tukilakon alkua. Yhtiö on sunnuntaina perunut yli 20 lentoa. Osasta on kuitenkin luvassa lisätietoja kello 17.00 jälkeen tai lähtöajaksi on kerrottu kello 17.00. Tuolloin lakon pitäisi päättyä. Jokatapauksessa pahiten kärsii Norwegianin liikenne Norjassa ja Ruotsissa, kun kaikki lennot on peruttu. Tanskassa sen sijaan operoidaan joitain lentoja. Kuitenkin lähes kaikki lennot Oslon, Tukholman ja Kööpenhaminan välillä on edelleen peruttu. Norwegian kertoo operoivansa lennot Englannissa lennonnumeroilla DY2400 - DY2900, lennot Espanjassa DY5100 - DY5598 sekä kaukolennot Skandinavian ja USA:n sekä Thaimaan välillä lennonnumeroilla DY7001 - DY7999. päivitys 8.3.2015 07.00: lisätty tieto perutuista lennoista. Lue myös:
|
|||