Ruotsi: venäläiskoneet käyttäneet omasuojaheitteitä tunnistustilanteissa Itämeren yllä

2TAS15_perjantaiVenäläiset sotilaskoneet ovat laukaisseet omasuojaheitteitä ruotsalaisten Saab JAS 39 Gripen -hävittäjien saavuttua tunnistamaan niitä Itämeren yllä, kertovat ruotsalaiset mediat. Asian paljasti Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göransson maanantaina Almedalenin vuotuisessa turvallisuuspoliitisessa tapahtumassa Visbyssä.

Soihdut ovat kuumina palavia heitteitä, jotka on tarkoitettu lämpöhakuisten ilmataisteluohjusten harhauttamiseen. Tyypillisesti nämä harhautemaalit palavat muutamia sekunteja ja niitä laukaistaan sarjoina.

Soihtuja käytetään nykyisin myös tehokeinona lentonäytöksissä (otsikkokuvassa Gripen laukaisee niitä Turussa). Ensimmäisen kerran soihtuja nähtiin Suomessa Oulun lentonäytöksessä 1997, kun venäläisen taitolento-osaston MiG-29-hävittäjät käyttivät niitä ohilennolla. Liian matalalla laukaistut heitteet sytyttivät pienen metsäpalon.

BOL_RAAFOmasuojana voidaan laukaista myös metalloituja pitkiä ja kapeita liuskoja sisältäviä heitteitä, jotka häiritsevät tutkia ja tutkahakuisia ohjuksia. Tätä ns. silppua käytettiin ensimmäisen kerran jo toisessa maailmansodassa.

Omasuojajärjestelmiä ja niiden heitekasetteja voi olla niin hävittäjissä kuin muissakin sotilaskoneissa. Kuvassa oikealla on SAAB BOL -omasuojalaite asennettuna australialaisen F/A-18 Hornet -hävittäjän siipiripustimeen.

Nyt Ruotsissa julkistetuissa tapauksissa mukana olleita konetyyppejä ei ole tarkemmin kerrottu. Expressenin mukaan venäläiskoneet olivat käyttäneet nimenomaan soihtuja.

Omasuojaheitteet eivät ole aseita, mutta osuessaan esimerkiksi toisen koneen ilmanottoaukoon ne saattavat aiheuttaa vaaraa. Siksi niiden käyttö tunnistustilanteissa ei ole normaalia toimintaa.

su27_FRAViime heinäkuussa venäläinen Suhoj Su-27 -hävittäjä lensi poikkeuksellisen läheltä ruotsalaista Gulfstream IV SP -signaalitiedustelukonetta (S102B Korpen). Hävittäjä oli aseistettu useilla ilmataisteluohjuksilla (kuva vasemmalla).

Ruotsalaiset hävittäjät eivät puolestaan ole Draken-ajoista lähtien käyttäneet tunnistuslennoilla kovia ohjuksia. Ainoastaan tykki on ladattu. Käytäntöä ei ole muutettu nykyäänkään. Perusteena on mm. se, ettei ohjuksilla voi ampua varoituslaukauksia.

Muiden valtioiden koneiden tunnistaminen ja valokuvaaminen kansainvälisessä ilmatilassa on sallittua ja aivan normaalia toimintaa. Alle 50 metrin päähän ei pitäisi tulla.

Ruotsin puolustusvoimien tiedotteessa kerrottiin jo viime kesänä, että venäläishävittäjät ovat viimeisen puolen vuoden aikana käyttytyneet provosoivalla tavalla. Nyt kerrotuista omasuojaheitteiden käytöstä ainakin osa on tapahtunut jo viime vuonna. Tarkempia ajankohtia ja määriä ei kuitenkaan paljastettu. +TT+

Lue myös aiempia Lentoposti.fi-juttuja aiheesta: