Suomen lääkärikopteriverkosto kasvoi kuuteen

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lääkärit liikkuvat 17. syyskuuta lähtien myös helikopterilla. Punainen  Eurocopter EC-135 P2 (OH-HMK) eli FinnHEMS 30 lentää Tampere-Pirkkalan tukikohdasta, jossa myös henkilökunta päivystää. Nyt Suomessa on kuusi HEMS-kopteria: Pirkkalassa, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Kuopiossa ja Rovaniemellä.

Helikopteri kuljettaa ensihoitolääkärin hätätilapotilaan luokse (HEMS = Helicopter Emergency Medical Services). Kopterin toiminta-alue on noin 100-150 kilometria.

Pirkkalan kopterilla liikutaan ensisijaisesti Tampereen Yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella mutta myös hätäkeskuksen pyynnön perusteella myös muilla lähialueilla, kuten Satakunnassa ja Keski-Suomessa.

Helikopterista on merkittävää hyötyä erityisesti maakunnan reuna-alueilla, joinne esimerkiksi vesistön vuoksi olisi pitkä matka autolla. Tampereen keskustaan lääkäriyksikkö menee jatkossakin useimmiten maanteitse autolla.

Pirkanmaan tukikohtaan saadaan loppuvuodesta uusi helikopteri, jolloin kopterin väritys muuttuu kansainvälisten linjausten mukaisesti keltaiseksi. Lentokentän tukikohtaan on siirtynyt myös ensihoitokeskuksen keltainen lääkäriauto.

Lääkärihelikopteritoiminnasta on vuoden 2012 alusta vastannut yliopistollisten sairaanhoitopiirien omistama FinnHEMS Oy. OH-HMK on Skärgårdshavets Helikoptertjänstin kopteri. Yhtiö tuottaa lentopalvelut myös Turun ja Vantaan tukikohdille.