Air100 Enontekiön reitille

Air100_CCA_HEL_1Valtio myönsi vuoden 2013 lisätalousarviossaan Enontekiön reittilentoliikenteen tukemiseen 70.000 euroa. Tänään Enontekiön kunnanvaltuusto on asettanut lentoliikenteeseen julkisen palvelun velvoitteen. Lentoliikenne alkaa uudelleen pienen tauon jälkeen viikolla 33. Operaattoriksi on kilpailutuksessa reitille Helsinki – Enontekiö valikoitunut Air100.

Enontekiön kunta on aiemmin osallistunut lentoliikenteen kustannuksiin hankkimalla kuntalaisille jaettavia lippuja lennoille. Lennot Helsingin ja Enontekiön välillä operoi Flybe Finland kevätviikoilla 8 – 18.

Enontekiön Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Elina Hutton iloitsee uusista lennoista: ”Tämä lentoyhteys on erittäin tärkeä alueen elinkeinojen kehittämiselle sekä koko kunnan elinvoimaisuudelle”.

Huttonin mukaan sujuva yhteys ja kunnan saavutettavuus ovat tärkeitä vetovoimatekijöitä matkailijoiden lisäksi myös työntekijöille ja perheille. Nuorten on helpompi jäädä kuntaan asumaan, kun tarjolla on yhteys maailmalle.

Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä toteaa, että kunta on ollut ja tulee myös jatkossa olemaan sitoutunut lentoliikenteen kehittämiseen ja varmistamiseen. Erityisen tyytyväinen Kärnä on tuesta, jota Lapin kansanedustajat ovat antaneet lentoliikenteen kehittämiselle.

Kärnä kiittää erityisesti Heikki Auttoa ja Johanna Ojala-Niemelää, jotka tekivät lisätalousarvioaloitteen, jolla eduskunta hyväksyi lentoliikenteen tuen Enontekiölle sekä liikenneministeri Merja Kyllöselle ja valtionvarainvaliokunnan liikennejaostolle myötävaikuttamisesta asiaan.

Enontekiön kunta on vuosia ollut yksin kehittämässä lentoliikennettä, mutta nyt tämä avaus valtion mukaantulosta nähdään pienessä pohjoisen kunnassa askeleena oikeaan suuntaan, jolla turvataan syrjäseutujen ihmisille mahdollisuus nykyaikaiseen elämään omalla kotiseudullaan.

Enontekiöllä nähdään, että lentokentän toiminnan jatkuminen ei ole Finavialle suuri kustannus, mutta sillä on suuri merkitys kunnan ja alueen kehittymiselle ja säilymiselle asuttuna. Enontekiö on saamelaisten kotikenttä, ja se sijaitsee Norjan ja Ruotsin rajalla. Lähin seuraava lentokenttä sijaitsee Kittilässä noin 150 km päässä eli noin kahden tunnin ajomatkan takana.

Keväällä 2013 reittiliikenteen matkustajamäärä kasvoi 26% aikaisempaan verrattuna. Matkailu ja siihen liittyvät palvelut on Enontekiöllä suurin työllistävä toimiala ja toimiva lentoliikenne mahdollistaa sen kehittymisen. Matkailijoiden lisäksi, ja ensisijaisesti, lentoliikenne palvelee myös kuntalaisia, sillä se tarjoaa ainoan mahdollisuuden joustavaan matkustamiseen pääkaupunkiseudulle.

Vaihtoehtoisia lentoreittejä käyttäen matka-ajat Enontekiöltä Helsinkiin ovat kohtuuttomia.

 

Lue myös: