Air Baltic nousi voitolliseksi

 AirBaltic_tailAir Baltic on saavuttanut 13,2 miljoonan euron nettovoiton vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä. Latvialaisoperaattori ylitti reilusti alkuperäiset suunnitelmansa ja käänsi viime vuoden 26,72 miljoonan euron tappion 0,72 miljoonan euron nettovoitoksi yhdeksässä kuukaudessa tammikuusta syyskuuhun 2013.

“Olemme uudelleenjärjestelleet Air Balticin kulujen valvonnan, kapasiteetin hallinnan ja tehokkuuden lisäämisen avulla, ja olemme saavuttaneet vaikuttavan 27,47 miljoonan euron nettovoiton yhdeksän kuukauden aikana verrattuna samaan aikajaksoon vuosi sitten. Se tekee meidän Air Baltic ReShape -täyskäännössuunnitelmastamme menestystarinan”, iloitsee Air Balticin toimitusjohtaja Martin Gauss.

Gauss_3"Kannattavaksi tuleminen oli kivulias harjoitus, joka vaati yksityiskohtaisen ja huolellisen uudelleenarvioinnin liiketoiminnan joka alueesta”.

“Ja kyllä, se vaati myös myönnytyksiä. Meidän oli lopetettava useiden reittien lentäminen. Vähensimme myös 34 lentokoneemme kokonaismäärää lukuun 25. Tämäkin tehtiin osana lentokoneidemme perustavanlaatuista modernisointia", avaa Gauss.

Kesällä 2013 Air Baltic paransi lentoaikataulujaan saavuttaen  huomattavan tehokkuuden lisäyksen lentämällä jokaista konetta noin 15 % enemmän. Liiketoiminnan näkökulmasta lentokoneet ovat tehtaita, joissa on siivet. Parempi lentokoneiden käyttöaste tarkoittaa vähemmän aikaa maassa ja alhaisempia yksikkökustannusia.

 Air Baltic saavutti 4% yksikkötulon parannukset (RASK- tulo käytettävissä olevaa istuinkilometriä kohti) tammikuusta syyskuuhun 2013 verrattuna samaan ajanjaksoon vuosi sitten. Air Balticin liikevaihto oli 255,96 miljoonaa euroa ja parannusta oli 2%  verrattuna viime vuoteen, kapasiteetin vähennyksistä huolimatta.

 Air Baltic lentää 60 kohteeseen kotilentokentältään Riiasta, Latviasta. Yhtiö tarjoaa mukavat yhteydet Pohjoises­ta keskuksestaan Riiasta verkostoonsa, joka ulottuu Eurooppaan, Skandinaviaan, Venäjälle, IVY-maihin ja Lähi-itään.

Lue myös:

Artikkeli: Air Balticin ReShape osoittaa toimivuutensa