airBalticin perustamisesta jo 30 vuotta - avauslento toteutui lokakuussa 1995 Riiasta Tukholmaan

airbaltic_starlink_ylcslLatvian kansallinen lentoyhtiö airBaltic saavuttaa 30 vuoden rajapyykin. Air Baltic perustettiin yhteisyrityksenä SAS:n kanssa 28. elokuuta 1995, jota seurasi avauslento Riasta Tukholmaan 33-paikkaisella Saab 340 -potkuriturbiinikoneella 1. lokakuuta 1995. SAS omisti Air Balticista 47,2 prosenttia vuoteen 2009 saakka.

Nykyisen airBaltic brändin mukainen nimi on ollut käytössä vuodesta 2004 lähtien. Avauslennosta lähtien airBaltic on kasvattanut verkostoaan ja laivastoaan Baltian alueen suurimmaksi lentoyhtiöksi ja laajaksi ACMI-operaattoriksi Euroopassa.

Yhtiön laivastossa on ollut vuosien varrella Avro RJ70, Fokker 50, Bombardier Dash 8-Q400, Boeing 737-300, 737-500 ja Boeing 757 -koneita.

Airbaltic_B757

q800_2_airbaltic

 

Airbaltic_Fokker

 

 

 

 

AirBaltic_737_3

 

 

 

 

 

 

Nykyisin airBalticin laivastossa on jo 50 Airbus A220-300 -konetta. airBaltic oli vuonna 2016 silloisen Bombardier CS300 -koneen maailmanlaajuinen avausasiakas. Sittemmin konetyyppi uudelleenbrändattiin Airbusiksi. Vuodesta 2020 lähiten airBaltic on operoinut vain A220-koneilla ja niiden määrä on kasvamassa jopa 100 koneeseen.

airBaltic yhdistää Baltian alueen, Tampereen ja talvikausina myös Gran Canarian yli 80 kohteeseen Euroopassa, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Kaukasuksella. Kuluneen 30 vuoden aikana airBaltic on kuljettanut yli 65 miljoonaa matkustajaa ja operoinut yli miljoona lentoa.

Tammikuussa 2025 Lufthansa ilmoitti ostavansa 10 prosentin vähemmistöosuuden airBalticista. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Osapuolet ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2019 lähtien. Merkittävä osa airBalticin A220-koneista miehistöineen on vuokrattu Lufthansalla operoimaan saksalaisjätin lentoja.

ab_ylbax_renderHelmikuussa 2025 airBaltic otti lennoillaan käyttöön Starlinkin nopeat internetyhteydet ensimmäisen operaattorina Euroopassa. Palvelu on ilmainen ja laajenee vaiheittain kattamaan koko yhtiön A220-laivaston.

Nyt juhlavuonna viisi yhtiön koneista lentää erikoismaalauksessa. Niistä YL-CSL lentää Latvia 100 -väreissä, YL-CSJ Viron väreissä, YL-ABN Latvian väreissä, YL-CSK Liettuan väreissä, joiden lisäksi YL-ABX kantaa airbalticin 50:nnen A220-koneen erikoisvärejä.

Lue myös: