Atomipommin pudottamisesta Japanin Hiroshimaan on kulunut jo 75 vuotta

EnolaGay_3Boeing B-29 Superfortress Enola Gay pudotti 6. elokuuta 1945 Little Boy -nimellä tunnetun atomipommin Japanin Hiroshimaan. Toinen atomipommi pudotettiin kolme päivää myöhemmin Nagasakiin. Nyt maailmaa muuttaneesta pommituslennosta on kulunut jo 75 vuotta.

Elokuun kuudentena päivänä muistetaan atomipommin uhreja ja vietetään Hiroshima-päivää. Sen on määrä muistuttaa ydinaseiden aiheuttamasta tuhosta ja kärsimyksestä sekä tarpeesta edetä ydinaseriisunnassa.

Nyt vuonna 2020, kun atomipommien käytöstä Japanissa tulee kuluneeksi jo 75 vuotta. Vuosittain Hiroshimassa järjestettävään muistotilaisuuteen osallistuvat aikalaiset Hibakushat eli atomipommin vaikuttamat ihmiset ovat jääneet jo merkittävään vähemmistöön. Syynä on pommitusten kokeneiden korkea keski-ikä, joka on kohonnut jo paljon yli 80 vuoden. Myös koronaviruspandemialla on oma osuutensa heidän pienempään läsnäoloonsa.

Koronaviruspandean seurauksena myös useita Hiroshiman pommitukseen liittyviä tilaisuuksia ja ydinaseriisuntaan koskevia konferensseja on peruttu, siirretty tai osallistujamääriä on rajoitettu merkittävästi normaaliin verrattuna.


Maailmaa muuttanut pommituslento

 Maailman tuhoisimman yksittäisen pommituslennon toteuttanut Enola Gay nousi taivaalle Tinianista Mariaanien saarilta kohdaten kaksi muuta B-29 Stratofortress -pommikonetta (Great Artiste ja Necessary Evil) Iwo Jiman yllä. Kohteeseen oli kaikkiaan noin kuuden tunnin lento. Atomipommi Little Boy pudotettiin Hiroshiman yllä noin 9,5 kilometrin korkeudesta. Noin 43 sekunnin pudotuksen jälkeen maailma ei ollut enää entisensä.

EnolaGay_2Atomipommin aiheuttama tuho oli valtaisa. Se tappoi välittömästi yli 70 000 asukasta haavoittaen saman määrän ihmisiä. Suurin osa kuolleista ja loukkaantuneista oli siviilejä. Enola Gay palasi  takaisin Tinianiin 12 tunnin ja 13 minuutin lennon päätteeksi.

Hiroshiman pommittamisen lisäksi Enola Gay oli mukana tiedustelutoimissa toisella Japaniin kohdistuneella ydiniskulla. 8. elokuuta tehdyn toisen pommituksen kohteeksi valikoitui lopulta Nagasaki. Sääolosuhteet säästivät ensisijaisena kohteena olleen Kokuran.

Toisen maailmansodan jälkeen Enola Gay palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja osallistui vielä ydinkokeisiin Tyynellä valtamerellä. Palveluskäytöstä Glenn L. Martin Companyn eli nykyisen Lockheed Martinin vuonna 1945 rakentama pommikone poistettiin vuonna 1946.

EnolaGay_1Enola Gay on ollut vuodesta 2003 lähtien esillä Washingtonissa National Air and Space Museum's Steven F. Udvar-Hazy Centerissä.

Osa koneesta oli esillä jo vuonna 1995, kun pommituksesta oli kulunut 50 vuotta. Viimeinen pommituslennolla mukana ollut miehistön jäsen menehtyi vuonna 2014.

Vaikka yksittäisen atomipommin Hiroshimassa aiheuttama tuho oli kauhea, kyseessä ei ollut historian pahin ilmahyökkäys. Vuoden 1945 maaliskuun 9. päivänä Yhdysvaltojen B-29-koneet palopommittivat Tokiota.

Operation Meetinghouseen osallistuneista 300:sta B-29-koneista oli poistettu kaikki konekiväärit taka-ampumoa lukuunottamatta. Näin saatiin maksimoitua niiden kuljettamien napalm-palopommien määrä.

Hyökkäys kohdistettiin Tokiossa työläisalueille, joissa oli puusta ja paperista rakennettuja taloja. Pommitus aiheutti tulimyrskyn. Tarkkaa uhrien määrää ei saada koskaan selville, mutta useimmiten arviot vaihtelevat 100 000 - 200 000 välillä.

Vastaavia palopommituksia kohdistettiin Japanin kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. Erään arvion mukaan nämä hyökkäykset tuhosivat yhteensä 3 100 000 kotia, jättivät 15 miljoonaa kodittomiksi ja surmasivat noin miljoona ihmistä. Viimeiset pommitukset tehtiin atomipommien pudottamisen jälkeen. MH