Boeing on toimittanut kuluvan vuoden aikana jo lähes 500 liikennekonetta

787900net_boeingBoeing on toimittanut kuluvan vuoden aikana asiakkailleen jo 476 liikennekonetta ja puolustusteollisuuden osalta 117 lentokonetta/helikopteria sekä kaksi satelliittia. Liikennekoneiden toimituksia vetää kaperunkokoneiden kova kysyntä.

Boeingin kuluvan vuoden kolmen neljänneksen aikana toimittama konemäärä on vain yhden koneen verran vähemmän kuin koko vuoden 2011 toimitusmäärä. Yhdysvaltion hallinnon lomautukset saattavat vaikuttaa loppuvuoden toimitusmääriin.

Boeingilla on kuitenkin ilmailuviranomaisen FAA:n lupa tehdä tyyppihyväksyntätyötä sen puolesta. Viiveitä tulee kuitenkin uusiin kokoonpanovaihtoehtoihin sekä Etelä-Carolinan tehtaiden luovutuksiin.

Amerikkalaisvalmistajan toimittamista liikennekoneista valtaosa on kapearunkoisia 737NG-koneita, joita toimitettiin vuoden kolmannen neljänneksen aikana 112. Koko vuoden saldo 737-toimituksien osalta on 330 koneyksilöä.

Dreamlinerin tuotanto viivästyi alkuvuoden lentokiellon aikana mutta Boeing on kuitenkin saanut toimitettua kuluvan vuoden aikana asiakkailleen 40 uutta 787-konetta. Toiseksi suurimmat toimitusmäärät on kuitenkin tilannut 777-ohjelma. Boeingin Queen of Sky:tä eli 747I- ja 747F-koneita on toimitettu ainoastaan 16 koneen verran.

Tuotanto-ohjelma

Q3
2013

 

koko vuosi
2013

           

Kaupalliset liikennekoneet

         

737 Next Generation

112

   

330

 

747

4

   

16

 

767

5

   

17

 

777

26

   

73

 

787

23

   

40

(1)

Total

170

   

476

 
           

Puolustus, Avaruus ja turvallisuus -ohjelmat 

         

   AEW&C

-

   

-

 

   Apache

11

   

31

 

   Chinook

15

   

32

 

   C-17

2

   

8

 

   F-15

-

   

3

 

   F/A-18E/F ja EA-18G

12

   

36

 

   P-8

2

   

7

 

   Satelliitit (hallitus ja kaupalliset)

1

   

2