Valvontalentokoneella täydennetään lokakuussa merialueiden valvontaa ja lentoja toteutetaan useana päivänä viikossa. Valvontalennoilla tuetaan Rajavartiolaitoksen muuta liikkuvaa merellistä valvontaa, jota tehdään mm. vartiolaivoilla, venepartioilla, valvontalentokoneilla ja helikoptereilla. Lisäksi merialueita valvotaan kiinteällä valvontajärjestelmällä tutkin ja kameroin.
Frontexin kautta Itämeren aluetta valvomaan saapunut Beechcraft King Air 350 tuli Suomeen tiistaina 30. syyskuuta 2025 ja lensi valvontalennon Pohjanlahdella torstaina 2. lokakuuta 2025. Merivalvontatutkalla, tiedustelusensorein ja reaaliaikaisin verkkoyhteyksin varustettu erikoiskone tukeutuu Turkuun, jossa toimii Rajavartiolaitoksen Vartiolantolaivueen Dornier 228 -valvontalentokoneiden tukikohta. Suomeen tukeutuvan Beechcraft Kingair 350 ISR-valvontakoneen (N339CA) rungon alapuolella on merivalvontatutka, jonka lisäksi rungon yläpuolella on myös sensorijärjestelmien muotosuoja poiketen uutisen kuvituskuvista. Valvontakonetta operoi amerikkalainen Metrea Special Aerospace ISR Inc, joka tukee Yhdysvaltain, Kanadan, Naton ja sen liittolaisten puolustusvoimia mm. logististin ilmakuljetuksin, ilmatankkauksin, valvonta- ja sammutuslentokonein sekä kybersodankäynnin alueilla.
Suomenlahdella valvontatoimissa on ollut purjehduskauden aikana Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA:n kautta Tever AR-5 -lennokki, joka on tukeutunut Hankoon. Lue myös:
|
|||