Caverion ja Finnair jatkavat pitkää yhteistyötään

EFHK_talvellaCaverion jatkaa kumppanuutta Finnairin kiinteistöjen teknisessä huollossa ja kunnossapidossa sekä palveluiden johtamisessa. Sopimus kattaa pinta-alaltaan kiinteistöjä noin 170 000 m2.  Reilut 30 kiinteistöä käsittävät tilat sijaitsevat pääosin Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja sen lähialueella.

Caverion tuottaa kiinteistöjen teknisiä palveluja myös Finnairin kiinteistöissä toimiville palveluntuottajille, joiden toiminta liittyy cateringiin, maakalustopalveluihin, lentokoneiden jäänpoistoon sekä huoltoon. Yhtiö vastaa myös turvatarkastuksen kamera- ja kulunvalvonnasta sekä näiden ohjelmistoista.

”Caverion vastasi parhaiten tarpeisiimme. Uudessa sopimuksessa on sovittu myös tehokkaampien toimintamallien kehittämisestä. Jatkamme myös ympäristövastuullista kehitystyötä ja toimintaa energia-asioissa, joissa Caverionin tietotaito ja osaaminen tukevat hyvin omia tavoitteitamme”, toteaa Finnairin Facility Teamin apulaisjohtaja Pekka Kuosmanen.

Alkava sopimuskausi on aluksi kaksi vuotta ja  jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana. Palvelusopimus on jatkoa jo vuonna 2007 alkaneelle yhteistyölle. Sopimuksen arvoa julkistettu.

”Olemme yhteistyössä kehittäneet toimintatapoja ja pystyneet vaikuttamaan siten myös kustannusrakenteeseen. Caverion on sitoutunut Finnairin säästöohjelmiin muun muassa esittämällä kiinteistöjen energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja. Yhteistyössä on saavutettu viimeisen viiden vuoden aikana noin 2,5 miljoonan säästöt energiakustannuksissa. Haluamme olla jatkossakin Finnairin kumppanina tarjoamassa palveluitamme ja kehittämässä osaamistamme”, sanoo Caverion Suomen toimitusjohtaja Jarno Hacklin.