Emirates järjestää matkustamohenkilökunnan avoimen rekrypäivän Helsingissä 14. tammikuuta 2023

EmiratesEmirates hakee lisää matkustamohenkilökuntaa ja järjestää rekrytilaisuuden Helsingissä tammikuussa 2023. Lentoliikenne toipuu vauhdilla ja osaavalle henkilökunnalle on kova tarve. Samaan aikaan Finnair käy muutosneuvotteluja matkustamohenkilökuntansa kanssa ja vähennystarve on pahimmillaan jopa 450 työpaikkaa.

Emirates hakee palvelukseensa matkustamohenkilökuntaa ja järjestää rekrytilaisuuden Helsingissä 14. tammikuuta 2023. Tilaisuus alkaa aamulla kello 9.00 hotelli Crowne Plazassa osoitteessa Mannerheimintie 50.

Kyseessä on avoin ns. walk in -rekrypäivä, johon ei tarvitse täyttää erikseen hakemusta. Paikalle saapuvien on kuitenkin syytä tutustua vaatimuksiin etukäteen ja saapua paikalle ennen tapahtuman alkua rekisteröityäkseen rekrypäivään. Aiempi kokemus matkustamopalvelutyöstä katsotaan eduksi, mutta se ei ole vaatimuksena.

Emiratesin Suomessa järjestettävä rekrypäivä toteutetaan samaan aikaan, kun Finnair käy muutosneuvotteluja oman matkustamohenkilökuntansa kanssa. Finnair on kertonut hakevansa kustannussäästöjä matkustamopalvelussa ja suunnittelee toteuttavansa matkustamopalvelun ulkoisen kumppanin kanssa Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reiteillä. Toteutuessaan suunnitelma johtaisi Finnairin mukaan noin 450 työpaikan vähentymiseen yhtiön matkustamopalveluissa.

Emirates hakee matkustamohenkilökuntaa Helsingin lisäksi myös muualla Euroopassa ja seuraavaksi lähimmät rekrypäivät järjestetään tammikuussa 2023  Tukholmassa. Tallinnassa ja Kööpenhaminassa.


Emiratesin rekrypäivässä tarkat vaatimukset - 7,5 viikon laaja koulutus Dubaissa

Emiratesin Helsingin rekrypäivään osallistuvien tulee pukeutua Emiratesin ohjeistuksen mukaisesti. Vaatimuksiin on listattu mm. hiustyyli, meikki, parranajo, asustekokonaisuus sekä kengät. Mukana on hyvä olla digitaalinen versio CV:stä, passi tai henkilökortti sekä todistus koulutuksista.

Rekrytilaisuus alkaa Emiratesin esittelyllä ja jatkuu erilaissa ryhmissä sekä online-kokeilla, joita seuraa tarvittaessa loppuhaastattelu. 

Emiratesin matkustamohenkilökunnan koulutusohjelman pituus on 7,5 viikkoa. Dubain koulutuskeskuksessa järjestettävä intensiivinen kurssi sisältää useita eri vaiheita.

Ensimmäisen kahdeksan päivän jakson aikana tutustutaan uuteen ympäristöön. Toinen vaihe kestää 13 päivää ja sisältää turva- ja hätätilannetoimenpidekoulutusta. Sitä seuraa viiden päivän mittainen ensiapukoulutusjakso ja kahden päivän mittainen turvakoulutusjakso. Viides ja kuudes jakso ovat yhden päivän mittaisia ja ne sisältävät virkapukuohjeistusta sekä palveluasennekoulutusta. Viimeinen vaihe on palvelukoulutusta ja se kestää kaksi viikkoa.

Emirates kertoo yhtiön matkustamohenkilökunnan keskipalkan olevan 2710 euroa. Peruspalkka on noin 1130 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi yhdestä lentotunnista maksetaan noin 16 euroa, jota maksetaan lennon lähdöstä sen saapumiseen. Tuntimäärät ovat keskimäärin 80-100 per kuukausi. Yhtiön tuloksesta ja työvuosista riippuen työntekijät voivat saada kerran vuodessa 2-14 viikon lisäpalkan. Dubaissa maksettava palkka on verovapaata.

EmiratesEmiratesilla matkustamohenkilökunnan kuukauden työvuorolistalla on kahdeksan vapaapäivää Dubaissa ja lomapäiviä on vuodessa 30 kappaletta. Emirates tarjoaa matkustamohenkilökunnalle myös kattavan työterveyshuollon hammaslääkäripalveluineen erityisillä Emirates-klinikoilla.

Tarjolla on kolmen vuoden sopimus, jota voidaan jatkaa Emiratesin ja työntekijän niin sopiessa. Koeaika on kuusi kuukautta. Peruspalkkaa maksetaan siitä päivästä lähtien, kun hakija liittyy Emiratesin palvelukseen. Myös koeaika alkaa samasta päivämäärästä.

Työntekijöille tarjotaan myös ilmainen asuminen Dubaissa sisältäen veden ja sähkön. Kyseessä on huoneisto, joka jaetaan 2-3 muun samaa sukupuolta olevan työntekijän kanssa. Koeajan jälkeen työntekijä voi hakea saatavuuden perusteella jaettavia muita asuntoja.

Emirates Group Careers: Emirates Cabin Crew

Lue myös: