EU komissio tutkii Cyprus Air:lle maksettuja valtiontukia

5B-DAWEU komissio on alkanut tutkia Cyprus Air:n saamia valtiontukia. Kyse on kaikkiaan yli100 miljoonan euron tukitoimista yhtiön kassaan. EU komissio on kieltänyt kaikki tukitoimet Kyproksen valtiolta maan lentoyhtiölle.

EU komissio epäilee Cyprus Air:lle  vuoden 2013 aikana tehdyn 31,3 miljoonan euron osakepääoman korotuksen ja joulukuussa 2012 annetun 73 miljoonan euron hätälainan olevan EU-lainsäädäännön vastainen.

EU komissio on aloittanut alustavan tutkinnan jo helmikuussa 2012, kun se sai lehtitietojen kautta vihiä suunnitelmista Cyprus Air:n osakepääoman korotuksesta.

Joulukuussa annetusta hätälainasta tiedotettiin EU komissiolle mutta sääntöjen mukaan hätälainalle on saatava hyväksyntä ennen sen maksamista.

Lisäksi yhtiölle on maksettu tukia myös vuonna 2007. EU sääntöjen mukaan tukea on mahdollista maksaa vain kerran kymmenen vuoden ajanjaksolla. EU komissio epäilee myös onko kyproslaisyhtiöllä uskottavaa pelastussuunnitelmaa.

Cyprus Air on perustettu vuonna 1947 ja sen pääomistaja on Kyproksen valtio. Yhtiö operoi 41 kohteeseen 11 koneen laivastolla. Lentoyhtiön talousvaikeudet ovat jatkuneet jo useita vuosia. Poikkeuksena olivat vain vuodet 2007-2009, kun sille maksettiin valtiontukea.

EU komission tutkinnan kohteina laittomien tukien vastaanottamisesta ovat myös Air Baltic, Adria Airways ja Estonian Air.