Finavia ja Viron lennonvarmistus tiivistävät yhteistyötään

ATC_työpiste_1Finavia ja virolainen Lennuliiklusteeninduse AS (EANS) ovat allekirjoittaneet puitesopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää ja vauhdittaa kahdenkeskistä lennonvarmistusyhteistyötä.

 Molemmat yhtiöt ovat mukana laajemmassa Pohjois-Euroopan ilmatilalohkon yhteistyöhankkeessa eli NEFAB:issa. Se perustuu Yhtenäinen eurooppalainen ilmatila -lainsäädäntöön, jonka tavoitteena on entistä joustavammat palvelut asiakkaille valtakunnallisten rajojen yli.

 Nyt solmitun sopimuksen perusteella on mahdollista kehittää aikaisempaa tehokkaampia ja molempia osapuolia palvelevia ratkaisuja lennonvarmistusalan koulutuksen, tukipalvelujen, ilmatilahallinnan ja teknisen yhteistyön osalta.

"Olemme aikaisemminkin tehneet yhteistyötä virolaisten kanssa hyvässä hengessä. Tämä sopimus mahdollistaa järjestelmällisen ja pitkäjännitteisen suunnittelun molemmille osapuolille", sanoo Finavian lennonvarmistuksen liiketoimintajohtaja Raine Luojus.

"Nyt tehdyn sopimuksen avulla voimme tehokkaammin luoda edellytykset tuottaa yhdessä palveluja ja toimia toistemme varajärjestelminä eri tilanteissa", lisää Lennuliiklusteeninduse AS:n toimitusjohtaja Tanel Rautits.