Finavia: Trendit näkyvät lentomatkustajien suosikkikohteissa

EFHK_pax_2Kiinnostus trendikkäisiin kaupunkilomiin Euroopan suurimmissa pääkaupungeissa siivitti lentoliikenteen kasvua. Finavian julkistamissa vuoden 2013 matkustajatilastoissa Tukholma säilytti ylivoimaisen asemansa Euroopan suosikkikohteena.

 

Tukholma onnistui kasvattamaan matkustajamääräänsä 0,9 prosenttia yhteensä 1 292 041 matkustajaan. Seuraavaksi suosituimpia olivat Lontoo (+9 %), Kööpenhamina (-10 %), Frankfurt (-5 %) ja Pariisi (+9 %).

Euroopan kohteista vuoden suurimmat nousijat olivat Barcelona (+59 %), Budapest (+19 %), Antalya (+16 %) ja Berliini (+14 %). Trendikohteeksi nousseeseen Berliiniin matkusti 372 048 henkilöä. Suosiotaan huimasti kasvattaneeseen Barcelonaan matkan puolestaan taittoi yli neljännesmiljoona matkustajaa (253 361).

Euroopan viidestä suosituimmasta määränpäästä kaksi suurta ja klassista kaupunkilomakohdetta, Pariisi ja Lontoo, ylsivät lähes kymmenen prosentin kasvuun.

Antalyan ohella muutkin perinteiset rantalomakohteet kasvattivat matkustajamääriään, esimerkiksi Las Palmas ja Teneriffa molemmat reilut viisi prosenttia. Euroopan kohteista eniten laski matkustaminen Kööpenhaminaan (-10 %) ja Riikaan (-15 %).


Bangkokin suosio säilyy

EFHK_pax_1Euroopan ulkopuolisista lentokohteista suosituin oli edellisvuoden tapaan Bangkok, johon suuntautunut matkustajaliikenne kasvoi 0,6 prosenttia. Kymmenestä suurimmasta Euroopan ulkopuolisesta kohteesta vahvimpia kasvulukuja nähtiin liikenteessä Tokioon (+17 %) ja Souliin (+10 %).

Kasvuprosentiltaan pienempiä mutta matkustajamääriltään viiden suurimman joukkoon sijoittuvia kohteita olivat Hongkong (+5 %) ja New York (+4 %).

Matkustajamäärät kasvoivat myös lennoilla Chongqingiin (+51 %), Torontoon (+13 %) ja Nagoyaan (+9 %). Lähi-idässä vahvistuivat Tel Aviv (+176 %) ja Dubai (+11 %). Euroopan ulkopuolisista kohteista matkustajamäärät vähenivät suhteellisesti eniten liikenteessä Chicagoon (-47 %), Phuketiin (-33 %), ja Hurghadaan (-33 %).

Finavian lentoasemilla oli vuonna 2013 yhteensä 19 012 664 matkustajaa. Näistä kotimaan matkustajia oli 26 % ja kansainvälisiä matkustajia 74 %. 


Matkustajamääriltään suurimmat Euroopan kohteet 2013

  1. Tukholma, 1 292 041 matkustajaa, kasvua 0,9 % verrattuna vuoteen 2012
  2. Lontoo, 841 422 matkustajaa, +9 %
  3. Kööpenhamina, 824 065 matkustajaa, -10 %
  4. Frankfurt, 555 855 matkustajaa, -5 %
  5. Pariisi, 516 096 matkustajaa, +9 %
  6. Amsterdam, 492 765 matkustajaa, +3 %
  7. München, 392 376 matkustajaa, +2 %
  8. Berliini 372 048 matkustajaa, +14 %
  9. Oslo, 359 668 matkustajaa, +5 %
  10. Las Palmas, 287 197 matkustajaa, +5 %


 Matkustajamääriltään suurimmat kohteet Euroopan ulkopuolella 2013

  1. Bangkok, 260 527 matkustajaa, kasvua 0,6 % verrattuna vuoteen 2012
  2. Tokio, 217 891 matkustajaa, +17 %
  3. Hongkong, 190 440 matkustajaa, +5 %
  4. New York, 181 264 matkustajaa, +4 %
  5. Singapore, 153 190 matkustajaa, -3 %
  6. Shanghai, 152 796 matkustajaa, +4 %
  7. Osaka, 139 097 matkustajaa, -1 %
  8. Beijing, 138 823 matkustajaa, +1 %
  9. Soul, 134 432 matkustajaa, kasvua 10 %
  10. Nagoya, 126 227 matkustajaa, kasvua 9 %

Lue myös: