Finnair ei jatkossa raportoi lomaliikennettä enää erikseen

A321ER_10Finnair muuttaa talviliikennekauden alusta liikennetietojen raportointikäytäntöä ja lakkaa raportoimasta lomaliikennettä erillisenä liikennealueena. Käytännössä muutos astuu voimaan lokakuun 2014 liikennetiedotteesta lähtien.

Muutoksen taustalla on siirtyminen kansainväliseen raportointikäytäntöön ja muutokset toimintamallissa, jossa Finnair on siirtynyt operoimaan aikaisempia lomalentoja reittilentoina. Siirtymä on alkanut jo vuonna 2013 ja jatkuu talvikaudella 2014/2015.

Muutos koskee erillisten lomalentojen sulauttamista maantieteellisiin liikennealueisiin aiemman lomaliikennealueen sijaan. Tästä johtuen myös erillisen reittiliikenteen raportoimisesta tullaan luopumaan jolloin raportointi tulee jakautumaan puhtaasti matkustajaliikenteeseen ja rahtiliikenteeseen.

Muutoksen vaikutus näkyy kaikilla maantieteellisillä alueilla, mutta suurin vaikutus on Euroopan liikenteessä. Finnairin liikenneluvut vuonna 2013 on muutettu vastaamaan uutta raportointikäytäntöä, ja ne on esitetty liitteenä olevissa taulukoissa.

Jatkossa Finnairin raportoimat liikennealueet ovat: Koko liikenne, Aasian liikenne, Euroopan liikenne, Pohjois-Amerikan liikenne, Kotimaan liikenne ja Rahtiliikenne.

Uusi käytäntö vastaa Finnairin mukaan lentotoimialan yleistä liikennetietojen raportointikäytäntöä.