Finnairin edeltäjä Aero O/Y siirtyi suihkukoneaikaan 60 vuotta siten keväällä 1960, kun ensimmäinen Caravelle IA -matkustajakone laskeutui Seutulaan eli nykyiselle Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Uusi suihkukonetyyppi korvasi huhtikuusta 1960 lähtien mäntämoottoreilla varustetut Convairit useilla kansainvälisillä reiteillä.

Lentoliikenne kasvoi kovaa vauhtia siirryttäessä kohti 1960-lukua ja kysyntä vei Aeronkin suihkukoneaikaan, kun Convair Metropolitan -koneiden seuraajan hankinta käynnistyi vuonna 1956.

1950-luvulla lentoyhtiöt operoivat pidempiä reittejä nelimoottorisilla potkurikoneilla. Hankinnan aikaan Aeron vaihtoehtojen listalla oli ainakin Lockheed Electra, Vickers Viscount 800 sekä Fokker F27 Friendship -koneet, jotka olivat kaikki 2-4 -moottorisia potkuriturbiinikoneita.

Joukossa oli mukana myös yksi jopa vallankumoukselliseksi kuvattu suihkukonetyyppi, ranskalainen Sud Aviation Caravelle. Koneen Rolls Royce Avon -suihkumoottorit oli kiinnitetty ajan henkeen epätyypillisesti koneen takarunkoon. Caravellen lisäksi esille nousi myös epäonnisen de Havilland Comet -suihkukoneen viimeisin versio sekä Convair 600 (880) sekä Boeing 707 ja Douglas DC-8 -olivat listattuina.

Lentokonehankinnassa mukana ollut Aeron pääohjaaja ja lentokapteeni sekä hävittäjä-ässä Olli Puhakka veikin koelentojen jäkeen yhtiön johdolle selvän viestin suihkukonekaluston ylivertaisuudesta pidemmillä reiteillä.

Uusilla suihkukoneilla matka taittuisi merkittävästi nopeammin, kun matkalentonopeus tuplaantuisi noin 800 kilometriin tunnissa. Nopea konetyyppi vaatisi kuitenkin muitakin ilmailualan investointeja kuten tutkajärjestelmän radiomajakkaverkoston rinnalle sekä entistä pidempiä kiitoteitä.

Vuonna 1958 Aero tilasi Sud Aviationilta kolme Caravelle IA -suihkukonetta. Myös tuolloin suomalaisyhtiö oli kehityksen kärjessä ja tilasi uutta suihkukonetyyppiä vasta neljäntenä asiakkaana Air Francen, SAS:n ja nykyisin joukosta poissa olevan brasilialaisen Varigin jälkeen.

Ennen Aeron koneiden saapumista liikennöinnin suihkukoneella Suomeen ehti elokuussa 1959 kuitenkin aloittamaan SAS omilla Caravelle-koneillaan.

Suomen siviili-ilmailun ensimmäinen suihkukone, Sinilintu-nimen saanut Sud Aviation Caravelle IA -kone (OH-LEA) laskeutui  Suomeen hieman reilut 60 vuotta sitten 22. helmikuuta 1960. Suomen Ilmavoimat oli siirtynyt suihkumoottoriaikaan seitsemän vuotta aiemmin 1953.

Sinilintua seurasivat kevään 1960 aikana Sinisiipi (OH-LEB) ja Sininuoli (OH-LEC). Neljäs Caravelle (III) Sinipiika (OH-LED) hankittiin vuonna 1962.

Finnairin väreissä 73-paikkaiset Caravellet lensivät reittejä Eurooppaan huhtikuusta 1960 lähtien. Kohteita olivat Tukholma, Kööpenhamina, Frankfurt ja pitkin seuraavia vuosia kohdelista kasvoi vielä mm. Amsterdamilla, Hampurilla, Lontoolla, Oslolla, Pariisilla, Zürichillä ja Göteborgilla sekä Milanolla.

Kotimaan kohteista ensimmäisenä suihkukoneyhteyden sai Oulu loppuvuodesta 1961 lähtien.

Suomalaiskoneiden erikoisuus oli niiden lentäminen vain kahdella ohjaajalla, kun muut tilaajat käyttivät ajan hengen mukaan koneissaan kahden ohjaajan lisäksi myös mekaanikkoa.

Toinen merkittävä ero oli toimintaympäristö, jonka takia Aeron Caravelleihin asennettiin jarruvarjo, joka tuli myöshemmin viranomaisvaatimukseksikin. Näiden Aeron ns. Höyry-Caravelle -koneiden RR Avon -moottoreissa ei nimittäin ollut tehoreverssejä avustamaan koneen jarrutusta.

Jarruvarjoa käytettiin vain erityisen heikoissa kiitotien kitkaolosuhteissa. Lentäjä avasi jarruvarjon kahvasta laskukiidossa.

Kiitotieltä poistuttaessa jarruvarjo vapautettiin samasta vivusta ja tekniikan edustajat kävivät poimimassa sen talteen uudelleenasennusta varten.

"Laskutekniikan ollessa kunnossa ja olosuhteiden ollessa pääsääntöisesti hyvät ei varjoa liiemmin käytetty", kommentoi Caravelleakin Finnairilla lentänyt Mauri Maunula Lentoposti.fi:lle.

Aero oli myöhemmin mukana määrittelemässä Sud Avionin seuraavan version Caravelle 10B3:n eli Super Caravellen suunnittelua. Markkinoille oli tuolloin tullut tai tulossa mm. kolmella suihkumoottorilla varustetut Boeing 727 ja Hawker Siddeley Trident -koneet sekä Douglas DC-9 ja BAC 1-11 -koneet.

Caravellen kehitysversiossa oli Pratt & Whitney JT8D -ohivirtausmoottorit, muutettu siipiprofiili, ensimmäistä kertaa maailmassa ilmaa- ja sähköä tuottava APU-moottori (auxiliary power unit) sekä aiempaa pidempi kantama, jolle oli käyttöä operoitaessa Euroopan kaukaiselta laidalta länteen. Tällaisia koneita Aero tilasi jo vuonna 1962.

Ensimmäiset jopa 95-paikkaiset Super Caravellet Finnair sai vuonna 1964, jonka myötä ensimmäisistä Caravelleista luovuttiin saman vuoden aikana. Kaikkiaan kahdeksan omaa Super Caravellea saivat nimekseen Suomen kaupunkeja.

Edelläkävijänä tuolloinkin toimineen Finnairin Super Caravelleissa otettiin käyttöön vuonna 1965 myös huonon näkyvyyden olosuhteita varten CAT II -lähestymiset ja automaattiset laskeutumiset mahdollistava järjestelmä.

Kun kaikki kahdeksan konetta oli vastaanotettu laivastoon vuonna 1967 lensi Aero 95 prosenttia kaikista lennoistaan suihkukoneilla. Se oli yksi korkeimpia suhdelukuja eurooppalaisten lentoyhtiöiden keskuudessa.

Vuonna 1968 esiteltiin Finnairin uusi logo, jonka sininen pallo ja valkoinen jakoavain päätyivät myös Super Caravellen eturunkoon. Konetyypillä avattiin vuonna 1978 silloinen Euroopan pisin suora reittiyhteys Helsinki-Madrid.

Super Caravelle -koneiden aikakausi Finnairin väreissä päättyi vuonna 1983, mutta vuonna 1989 wetlease-operaattori Transwede lensi joitakin lentoja Finnairille Super Caravelle -koneillaan. Tämän jälkeen sinivalkoisilla siivillä alkoi pitkä amerikkalaisvalmistaja McDonnell Douglasin valtakausi. MH

 Lue myös muita Finnairin historiaan liityviä uutisiamme vuosien varsilta:

Artikkeli: Gunnar Lihr – Ensimmäinen suomalainen liikennelentäjä