Helsingin lentokieltoalueet merkitään katukuvaan kylteillä - tietoisuus alueista kohenee

NoDrone_Zone_1Helsingin keskustan alueelle vuonna 2015 perustetut lentokieltoalueet merkitään kesän 2017 aikana näkyviin erityisillä kylteillä. Keskustan alueella on kolme lentokieltoaluetta, jotka koskevat kaikkea ilmailua eli myös kamerakoptereita ja muita droneja. Uusi merkintätapa lisää tietoisuutta alueista merkittävästi, kun tähän saakka tieto on ollut  tarjolla lähinnä vain perinteisen ilmailun kanavista.

 Lentokieltoalueet perustettiin keskutan alueelle yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymisen keskeisille alueille. 

Tieto Meilahden (EFP35), Munkkiniemen (EFP40) ja Kruununhaan (EFP50) kieltoalueiden olemassaolosta on ollut tähän asti huonosti saatavilla drone-lennättäjille. Alueet tulivat voimaan valtioneuvoston asetuksella 28. toukokuuta 2015. Kyse on alueista, jotka ovat valtion johtamisen kannalta tärkeiden kohteiden välittömässä läheisyydessä.

Kylttien asentamisen tavoitteena on lisätä tietoisuutta lennättäjien keskuudessa. Tähän saakka tieto on ollut tarjolla ilmailun tiedotuspalveluissa ja Trafin verkkosivuilla.

"Kyseessä on perusliikennemerkin kokoinen eli aika näkyvä uusi merkki. Ne pyritään sijoittamaan laajasti siten, että näkyvyyttä tulisi katuosuuksille joita pitkin ihmiset kulkevat näille alueille", kertoo rafin johtava asiantuntija Jukka Hannola Lentoposti.fi:lle.

"Uusia NoDroneZone-kylttejä kiinitetään liikennemerkkitolppiin valopylväisiin, seiniin ja aitoihin. Kaupunkikuvaan tulee kaikkiaan 70 lentokieltoalueista kertovaa merkkiä", jatkaa Hannola.

Kyseiset merkit ovat myös kansainvälisiä sisältäen muuallakin käytössä olevan kamerakopterikuvan sekä No Drone Zone -tekstin. Näin tieto aluiesta avautuu myös turisteille, joita saapuu mm. suoraan kieltoalueella risteilyaluksilla.

 

Harrastajamäärät ovat kovasssa kasvussa - myös turistit käyttävät kamerakoptereita

 ”Dronejen myynti on kasvanut valtavasti ja sen myötä myös harrastajien lukumäärät. Myös turistit käyttävät droneja pääasiassa kuvaamiseen. Harrastajat ja turistit eivät yleensä tunne ilmailun sääntelyä eivätkä siten välttämättä tiedä ilmailun kieltoalueista”, kertoo T

”Vastaavanlaisia no drone zone -kylttejä on jo käytössä mm. USAssa ja Singaporessa. Suomessakin kyltit ovat englannin kielisiä, koska alueilla liikkuu paljon myös ulkomaalaisia turisteja.”

 ”Tällaisia lentokieltoalueita voidaan perustaa silloin, kun se on tarpeellista pelastustehtävien, valtion johtamisen, maanpuolustuksen, rajavalvonnan tai varautumisen kannalta tärkeiden kohteiden ja alueiden yläpuolella”, tarkentaa Hannola.

 


Lennättäminen kieltoalueella voi johtaa dronen takavarikkoon

 RPAS_ilmassaPoliisi valvoo lentokieltojen noudattamista normaalin partioinnin yhteydessä. Lisäksi käytössä on teknisiä apuvälineitä valvonnan suorittamiseen. Jos alueella lennättää ilman asianmukaista poikkeuslupaa, voi seurauksena olla lainmukainen rangaistus, ja lisäksi poliisi voi takavarikoida lennokin.

”Poliisi tulee jatkossa puuttumaan lentokieltoalueilla tapahtuviin luvattomiin lennätyksiin aiempaa tarkemmin”, kertoo ylikomisario Sami Hätönen Poliisihallituksesta.


Lennättäminen sallittua erillisellä poikkeusluvalla

Trafi voi erityisistä syistä myöntää luvan dronejen lennättämiseen ilmailun kieltoalueilla. Kieltoalueita ovat Meilahden, Munkkiniemen ja Kruununhaan lisäksi Luonnonmaa, Kilpilahti, Loviisa, Olkiluoto ja Hahikivenniemi.

Lupa voidaan myöntää kausiluonteisena maksimissaan kuluvan kalenterivuoden ajaksi. ”Tällaisia kausilupia voidaan myöntää esim. mediataloille Kruununhaan alueelle, jossa on usein erilaisia yleisötapahtumia Senaatintorilla ja Kauppatorilla”, kertoo Hannola.

”Yksittäisiä lupia myönnetään silloin, kun lennättäjälle tulee yksittäinen tarve lennättämiseen kieltoalueella. Yksittäiset luvat myönnetään aina tapauskohtaisesti”, tarkentaa Hannola.

Kausilupaa tulee hakea Trafilta viimeistään 7 arkipäivää ja yksittäistä lupaa viimeistään 3 arkipäivää ennen aiottua toiminnan aloitusta kieltoalueella.

Poikkeusluvan saaneiden lisäksi tietyt viranomaiset, esimerkiksi poliisi, saavat lennättää miehittämättömiä ilma-aluksiaan lentokieltoalueilla.

Kylttien asentaminen on Trafin, Poliisihallituksen, Helsingin poliisin ja Helsingin kaupungin yhteishanke.

 Lue myös: