Helsingin poliisilaitos lennättänyt jo viisi palautuslentoa Irakiin

heva_kotiutus2_helsinginpoliisiHelsingin poliisi on lennättänyt jo viisi vapaaehtoisesti palaavien turvapaikanhakijoiden lentoa takaisin Irakiin. Palautuslentoja on järjestetty lähes viikoittain. Yhden tilauslennon kustannukset Irakiin voivat nousta jopa 200 000 euroon.

  "Lennot ovat sujuneet rauhallisesti ilman järjestyshäiriöitä tai ongelmia. Myös yhteistyö Irakin viranomaisten kanssa on sujunut erinomaisesti", kertoo ylikomisario Hannu Pietilä Helsingin poliisilaitokselta.

Paluulentoja on kuluvaa viikkoa lukuun ottamatta järjestetty viikoittain. Helsingin poliisilaitos jatkaa vapaaehtoisesti palaavien lennättämistä takaisin Irakiin ja järjestää paluulentoja jatkossa tarvittaessa. Yhteensä turvapaikkahakemuksensa peruuttaneita ja vapaaehtoisesti palaavia on ollut jo noin viitisensataa.

"Tavoitteena on, että kaikki turvapaikkahakemuksensa peruneet ja kotimaahansa haluavat hakijat pääsevät kotimaahansa mahdollisimman nopeasti", Pietilä sanoo.

Turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten palautukset tapahtuvat aina tapauskohtaisesti. Vaihtoehtoina ovat omaehtoinen palaaminen, viranomaisten valvoma maasta poistuminen, tai viimeisenä vaihtoehtona on viedä maasta poistettavat saattamalla suoraan kohdemaahan. Viimeisimmässä tapauksessa henkilöt saatetaan kohdemaahan joko reittilennoilla tai tilauslennoilla.

Reittilennoilla henkilöitä voidaan palauttaa yhdestä muutamaan henkilöön kerralla. Tilauslennoilla palautusmäärä on yleensä keskimäärin 50 henkilöä. Tilauslentoja on kahdenlaisia; Vaihtoehtoina ovat kansalliset lennot, ja EU:n rajaturvallisuusviraston avustamana toteutettavat lennot, joissa on useampia maita mukana.

EnterAir_1Tilauslentojen osalta kustannukset vaihtelevat 20 000 ja 200 000 euron välillä lentoa kohden. Irakin lentojen osalta kustannukset tulevat olemaan 150 000 ja 200 000 euron välillä.

Lennot kilpailutetaan kansainvälisesti valtion yhteishankintayksikkö Hanselin kautta. Suomen Kuvalehden mukaan palautuslentoja Irakin on lennetty ainakin puolalaisen Enter Airin Boeing 737-800 -koneella.

Lue myös: