Hornet-hävittäjien vastakauppa-avulla toteutettu ilmatyynyaluksen prototyyppi romutetaan

ita_tuulneti_puolustusvoimatMerivoimien Laivue 2000:n osana piti olla neljä merimaaliohjuksilla varustettua Tuuli-luokan ilmatyynyalusta. Niiden keskeistä teknologiaa saatiin Suomeen F/A-18 Hornet -hävittäjien vastakaupoilla. Vuonna 2002 valmistunut prototyyppi ITA Tuuli ehti läpäistä koeajot. Nyt se romutetaan.

Merivoimien piti muuttaa tavoitteensa pääkaupunki Helsinkiin kohdistuvan yllättävän strategisen iskun torjunnasta meriliikenteemme suojelemiseen. Siksi Tuuli-luokasta luovuttiin ja tilattiin lisää perinteisempiä Hamina-luokan ohjusveneitä.

Yhdysvalloissa ja Venäjällä ilmatyynyaluksia on pitkään hyödynnetty maihinnousuissa kaluston kuljettamiseen. Suomen ohjusvarustettu taisteluilmatyynyalus olisi ollut aivan uusi tapa hyödyntää tätä alustyyppiä. Osana 1992 tilattujen 64 Hornet-hävittäjien sadan prosentin vastakauppoja oli aluksen rakentamisen mahdollistanutta amerikkalaista ilmatyynyteknologiaa.

Tuuli-luokan voimanlähteina olisi ollut kaksi Vericor (Avco Lycoming) TF40 6 000 kW -suihkuturbiinia. Ne olisivat ilmatyynyn nostopaineen ohella pyörittäneet kahta työntöpotkuria. Meluisan aluksen nopeus oli lähes 100 kmh.

Ilmatyynyalukset lentävät maaefektissä kiinteän alustan yllä joustavan helmansa alle tuotetun ylipaineen avulla. Siten ne kykenevät etenemään niin vedessä, jäällä kuin maan päälläkin.

Koska aluksilla ei juurikaan ole kontaktia alustaan, niiden ohjaus tapahtuu aerodynaamisesti peräsimillä tai työntövoimaa suuntaamalla. Merivoimat kertoikin, että vaativan Tuuli-luokan ohjaajat joutuvat vastaaviin testeihin kuin Ilmavoimien hävittäjälentäjät.

Tuulin prototyyppi rakennettiin Raumalla Aker Finyardsin telakalla. Mutta se osoittautui olevan aikaansa edellä - ainakin meripuolustuksesta vastaavien päättäjien mielestä.

Luokan alusten tarkoituksena oli olla nopea iskunyrkki, joka olisi tehnyt saarien suojasta nopeita pistohyökkäyksiä rannikollemme pyrkiviä tunkeutujia vastaan. Ilmatyynyalukset olisivat laukaisseet ruotsalaisvalmisteiset Saab RBS-15 Mk3 -merimaaliohjuksensa ja vetäytyneet takaisin suojaan.

Taistelunjohtojärjestelmäksi olisi asennettu EADS ANCS 2000. Omasuojana Tuuleilla olisi ollut pystysuoraan siiloistaan laukaistavat eteläafrikkalaiset Denel Umkhonto-IR VLS -ilmatorjuntaohjukset. Alukset olisivat pystyneet myös Suomen olosuhteissa tärkeään miinanlaskuun.

Ilmatyynyaluksista päätettiin kuitenkin luopua vuonna 2003. Sen jälkeen ITA Tuuli on ollut myynnissä. Prototyyppi on ollut varastoituna Upinniemen tukikohdassa sitä varten erityisesti rakennetulla lämmitettävällä, veteen johtavalla rampilla.

ito13_2-merivoimatTällä välin alusluokkaa varten tilatut Umkhonto-ilmatorjuntaohjukset ja taistelunjohtojärjestelmät hyödynnettiin muissa merivoimien aluksissa. Tuuli-luokan prototyyppin niitä ei koskaan ehditty asentaa.

Ostajiakin on käynyt tutustumassa Porkkalassa jo kymmenen vuotta maanneeseen Tuuliin, mutta joko hinta on ollut liian alhainen tai ostaja sopimaton, joten kauppoja ei ole syntynyt.

Nyt tehdyn päätöksen myötä aluksen käyttökelpoiset osat kierrätetään ja loppuosat merialumiini- ja komposiittirakenteisesta Tuulista romutetaan. T.T.