IAG ostaa Nikin ja tekee siitä Vuelingin tytäryhtiön

Lentoyhtiöryhmittymä IAG ostaa konkurssiin kaatuneen Airberliniin kuuluneen NIKI Luftfahrt GmbH:n. Itävaltalaisyhtiöstä tulee Vuelingin tytäryhtiö. Kauppasumma on 20 miljoonaa euroa.

IAG:n Niki-kauppaan kuuluu 15 Airbus A320-konetta sekä lähtöslotteja mm. Wienissä, Münchenissä, Düsseldorfissa, Zürichissä ja Palmassa. Kaupan mukana uuteen yhtiöön siirtyy myös noin 740 työntekijää. Kauppa vaatii edelleen EU:n kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

IAG aikoo tuoda uuteen yhtiöön myös 16,5 miljoonan euron lisärahoituksen.

IAG oli mukana myös alkuperäisessä tarjouskilpailussa, joka päättyi siis Lufthansan voittoon. Niki tuli uudelleen  myyntiin, kun EU ei hyväksynyt Lufthansan ostoaikeita kilpailusyistä. Niki kaupoilla oli jopa kiire, sillä yhtiön lentotoimintalupa ja slotit olisivat rauenneet tammikuun alussa.

"NIKI oli Airberlinin osista taloudesti elinkelpoisin osa ja sen fokusoituminen vapaa-ajanmatkustukseen tarkoittaa sen olevan täydellinen Vuelingille. Kauppa mahdollistaa Vuelingin kasvamisen Itävallassa, Saksassa ja Sveitsissä. Se tarjoaa matkustajille enemmän vaihtoehtoja", kommentoi IAG:n toimitusjohtaja Willie Walsh hankintaa.

 

 Lisätietoja kaupasta ja uudesta tytäryhtiön brändäyksestä sekä reittiverkostosta on luvassa aikanaan.

 

IAG:hen kuuluvat British Airways, Iberia, Vueling ja Aer Lingus. Yksi lentoyhtiöryhmittymän omistajista on myös Qatar Airways.

Lue myös: