Ilmailuliitolle 150 000 euron valtionavustukset

sillogoSuomen Ilmailuliitto sai toiminta-avustuksia 150 000 euroa, kun valtio jakoi liikuntajärjestöille toiminta-avustuksia veikkausvoittovaroista reilut 36,7 miljoonaa euroa. Käytettyjen kriteereiden mukaan varoja jaettiin entistä enemmän lasten ja nuorten toimintaan. Suomen Ilmailuliitto ei kuitenkaan saanut hakemaansa tukimäärää vaikka se on aloittanut panostuksen nuoriin jo ennen nyt ilmenneitä kriteereitä.

Valtionavustuksista lajiliittojen osuus, joihin Suomen Ilmailuliittokin kuuluu, oli reilut 21,5 miljoonaa euroa. Ilmailuliitto sai rahoitusta toiminnalleen 150 000 euron verran, joka jäi haetusta summasta 35 000 euroa.

timolatikka_keskusta"Nyt myönnetty 150 000 euroa on sama summa, jonka olemme saaneet jo useampana vuonna. Kaikki kustannukset ovat kuitenkin vuosien aikana nousseet. Haimme hieman suurempaa summaa, jonka avulla olisimme voineet hoitaa olemassa olevat tehtävämme entistä paremmin", kommentoi Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka.

Ministeri Paavo Arhinmäen päätöksellä liikuntajärjestöistä karkeasti yksi kolmasosa menetti avustuksia ja yksi kolmasosa sai lisää. Valtio jakoi varoja yhteensä 120 liikuntajärjestölle 36 710 000 miljoonaa euroa. Tärkeimmäksi avustusperusteeksi nostettiin toiminnan määrän lisääntyminen erityisesti lasten ja nuorten parissa. Myös harrastamisen kynnystä halutaan madaltaa.

"Suomen Ilmailuliitto on jo jonkin aikaa suunnannut toimintaansa enenevissä määrin kohti lapsia ja nuorisoa. Näillä näkymin julkaisemme huhtikuussa nuorisolle suunnattua esittelymateriaali, joita voidaan käyttää lentokerhoissa ja kouluissa ilmailulajien esittelyyn", kertoo Latikka.

Perinteinen ilmailunharrastuksen aloittaminen on ollut lennokkikerhojen kautta, mutta nykyisin ne kärsivät kerhotilojen puutteesta.

"Yksi mahdollisuus on kehittää toimintaa SIL:n tiloissa, jotka eivät tosin mataluutensa takia mahdollista itse lennätystä", toteaa Latikka.

Lue myös: