Itsenäisyyspäivän paraati tuo lentokieltoalueen ja muita poikkeusjärjestelyjä Kuopioon

Kuopion_tori_2017Puolustusvoimien Suomi 100 -juhlavuoden itsenäisyyspäivän paraati tuo Kuopion keskustaan ja sen ylle useita poikkeavia järjestelyjä. Niistä yksi on paraatin ylilentoa varten luotu lentokieltoalue. Myös kamerakopterien lennätys alueella on kielletty. Juhlavuoden paraatin suunnitteluvastuu on Ilmavoimilla ja luvassa on jopa 37 ilma-aluksen ylilento.

Järjestävänä joukko-osastona toimii Karjalan lennosto. Paraati sekä muut Itsenäisyyspäivään liittyvät tapahtumat aiheuttavat Kuopion liikenteeseen lukuisia poikkeusjärjestelyjä jo 5. joulukuuta 2017 alkaen.

Tapahtuma tuo rajoituksia Kuopion keskuskentälle sekä Puijon hiihto- ja pesäpallostadionin pysäköintialueilla. Kyseisille alueille tulee pysäköinti-, liikenne- ja liikkumisrajoituksia. Kuopion tori suljetaan 5. joulukuuta kello 15 alkaen kalustonäyttelyn rakentamista varten.

11_muodostelma_IlmamavoimatPuolustusvoimain itsenäisyyspäivän paraatiin osallistuu noin 1100 henkilöä puolustusvoimista sekä veteraani-, reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöistä. Puolustusvoimat järjestää Paraatikatselmuksen Keskuskentällä kello 12.00 ja Kuopion torilla on kalustonäyttely kello 10 - 15. Savon Sanomien tietojen mukaan kalustonäyttelyssä on mukana myös torille tuotu Ilmavoimien F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä.

Ohimarssin aikana ylilennolla nähdään Ilmavoimien 12 McDonnell Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää, 12 BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskonetta, CASA C-295M -kuljetuskone, Pilatus PC-12- ja Gates Learjet -yhteyskoneet. Lisäksi mukana on maavoimien kuusi NH Industries NH90 -kuljetushelikopteria ja neljä Hughes MD500 -kevythelikopteria.

EFR391_KuopioParaatin mittavaksi suunniteltujen ylilentojen seurauksena alueen ilmatilaa rajoitetaan tilapäisellä rajoitusalueella EFR391. Se kattaa ilmatilan maan pinnalta 2000 jalan korkeuteen. Kaikki ilmaliikenne on rajoitettu alueella 6. joulukuuta 2017 kello 10.00 - 15.00 välisenä aikana.

Poliisin mukaan ilmatilan rajoitus on välttämätön, koska paraatin vuoksi kaupunkialueen ilmatilassa on poikkeuksellisen paljon ilmaliikennettä ja kaikki vaaratilanteet halutaan minimoida. Kyse on siis paraatiin osallistuvien, sitä seuraavien ja alueella asuvien tai muutoin alueella paraatin aikaan olevien turvallisuudesta.

Rajoitus koskee yleisilmailuliikennettä tarkoittaen myös kauko-ohjattavia miehittämättömiä ilma-aluksia ja lennokkeja. Luvattomasta kieltoalueella lennättämisestä tai lentämisestä ilmatilan rajoitusajankohtana voi syyllistyä ilmailulain rikkomiseen ja vakavammissa tapauksissa rikoslain rikkomiseen. Tilapäiselle rajoitusalueelle lentäminen on sallittua alueesta vastaavan poliisin luvalla.

 Rajoitukset eivät koske sotilas-, rajavartio-, poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaisia eikä pelastustointa, ensihoitopalvelua tai potilaskuljetuksia hoitavia viranomaisia tai kiireellistä lääkintälentotoimintaa helikoptereilla.

Rajoitusalue ei vaikuta Kuopion Rissalan lentoaseman lentotoimintaan eli se ei kosketa lennonjohtopalvelun alaista IFR- ja VFR-liikennettä valvotussa ilmatilassa.

 Edellisen kerran itsenäisyyspäivän paraati järjestettiin Kuopiossa vuonna 2010. Tuolloin sää ei mahdollistanut ylilentoa täydessä laajuudessa. Lopulta toteutunut kolmen Hornet-koneen ylilento jäi pilvien ylle ja maahan kuului vain ääni.

Lue myös: