Itsenäisyyspäivän paraati Mikkelissä - sää haitannee ylilentoja

MLU_HN_1Puolustusvoimien järjestämä perinteinen itsenäisyyspäivän paraati on tänä vuonna Mikkelissä. Marssivien joukkojen ja ajoneuvojen ohella mukana on myös lentävää kalustoa. Ilmavoimat ja Utin Jääkärirykmentti tekevät ylilennot paraatialueen päältä. Miltei yhtä perinteiseen tapaan joulukuinen sää haitannee ilma-alusten näkymistä yleisölle.

Puolustusvoimien NH-90 helikopteriParaatissa maavoimien kunniakomppanian asettaa Utin jääkärirykmentti, jonka osastoa johtaa rykmentin komentaja eversti Petri Mattila. Paraatiosaston vahvuus on 58 sotilasta. Joukko-osaston ohimarssin aikana Utin jääkärirykmentin NH Industries NH90 -kuljetushelikopterit ja Hughes MD500 - kevythelikopterit tekevät ylilennon.

Utin jääkärirykmentti on suoraan maavoimien komentajan alaisuuteen organisoitu erikoisjoukko, jonka toimintaa ohjaavat Puolustusvoimien kolme päätehtävää. Rykmentti kykenee vastaamaan toimivana kokonaisuutena kansallisen puolustuksen, yhteiskunnan tukemisen ja kansainvälisen kriisinhallinnan jatkuvasti kasvaviin haasteisiin.

paraati13_2_puolustusvoimatUtin jääkärirykmentin kokoonpanoon kuuluvat esikunnan lisäksi erikoisjääkäripataljoona, helikopteripataljoona, tukikomppania ja huoltokeskus. Rykmentin menestyksen takeina ovat motivoitunut henkilökunta, nykyaikainen sotavarustus ja laadukas varusmiesaines.

Ilmavoimien kunniakomppaniaa johtaa Karjalan lennoston komentaja eversti Ossi Sivén. Paraatiosastoa johtaa kapteeni Joni Pirinen. Osaston vahvuus on 58 sotilasta. McDonnell Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet - torjuntahävittäjät tekevät ylilennon ilmavoimien kunniakomppanian ohimarssin aikana.

Karjalan lennosto on yksi ilmavoimien kolmesta valmiusyhtymästä, jolla on jatkuva operatiivinen johtamisvalmius. Sen tehtäviä ovat vastuualueen ilmatilan valvonta ja vartiointi sekä henkilöstön, varusmiesten ja reserviläisten kouluttaminen.

Lennoston pääkalustona ovat Hornet-hävittäjäkoneet ja lisäksi käytössä on nykyaikainen valvonta- ja johtamisjärjestelmä. Päätukikohta sijaitsee Rissalassa, 20 km Kuopiosta pohjoiseen. Karjalan lennostossa suorittaa vuosittain varusmiespalveluksen noin 250 henkilöä.

Itsenäisyyspäivän paraatin monipuolisessa kalustonäyttelyssä on mukana sotahistoriallinen osuus. Se esittelee talvisodan aikaisia varusteita ja aseita teemalla "Ilmatorjunta-asema loppuvuonna 1939". Sotahistoriallisen näyttelyn osasto on muodostettu Mikkelin alueen reserviläisjärjestöjen vapaaehtoisista.

laskuvarjo2_puolustusvoimatParaati alkaa katselmuksella kello 12.00. Sään salliessa Utin Jääkärirykmentti tekee laskuvarjohypyn NH90-kopterista Hallitustorille kello 12.35. Varsinainen ohimarssi alkaa kello 13.00.

(päivitys 12.35) Valitettavasti sää Mikkelissä ei mahdollistanut suunniteltua laskuvarjohypyä. Huono näkyvyys esti laskuvarjohyppääjien turvallisen laskeutumisen torille.

 

YLE lähettää koosteen paraatista TV1-kanavalla alkaen kello 15.40. Sen on nähtävissä myös YLE Areenassa.

Nykytyylin mukaisesti itsenäisyyspäivän paraati on vahvasti esillä sosiaalisessa mediassa.

Nettisivut: www.puolustusvoimat.fi/paraati13

Facebook: www.facebook.com/puolustusvoimat

YouTube: www.youtube.fi/puolustusvoimat

Twitter: @Puolustusvoimat

#Paraati13