Jetfliten liikelentotoiminta lakkautetaan - 49 työtehtävää päättyy, liiketoiminnot ajetaan alas

Falcon_7X_1Jetflite Oy:n lento‑, välityspalvelu‑ ja maapalveluliiketoimintoja sekä teknistä osastoa ja niihin liittyvää henkilöstöä koskeneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen lopputuloksena yhtiö on päättänyt lakkauttaa nämä toiminnot.

Muutosneuvottelut koskivat kaikkia näiden liiketoimintojen työntekijöitä. Päätöksillä on henkilöstövaikutuksia ja ne johtavat yhteensä 49 tehtävän päättymiseen näissä toiminnoissa.

Päätösten taustalla on liiketoiminnan pitkään jatkunut tappiollinen kehitys. Tehdyistä toimenpiteistä huolimatta kannattavuutta ei ole pystytty parantamaan kestävällä tavalla, kun myös toimintaympäristössä on jatkuvasti ilmennyt uusia kielteisiä muutoksia.

Liiketoimintojen alasajo toteutetaan hallitusti siirtymäajan puitteissa. Operatiivista toimintaa jatketaan 30. syyskuuta 2026 asti.

”Haluan kiittää Jetfliten henkilöstöä sitoutuneesta ja poikkeuksellista ammattitaitoa osoittaneesta työstä yhtiön eteen sekä kaikkia sidosryhmiämme näistä vuosista. Päätös ja sen lopputulema on raskas, ja keskitymme nyt toteuttamaan alasajon hallitusti sekä varmistamaan mahdollisimman sujuvan siirtymän asiakkaille ja henkilöstölle”, kertoi Wihuri-konsernin toimitusjohtaja Risto Aarnio-Wihuri.

Jetflite liikelentokoneiden laivastossa on nykyisin Dassault Falcon 7X (OH-WIX), Bombardier Challenger 650 (OH-WIW) ja Bombardier Challenger 604 (OH-WIC). 

Jetflite on toiminut mm. valtionhallinnon liikelentojen tarjoajana. Jetflite Oy on Hanselin kilpailuttama sopimustoimittaja tilauslentopalveluissa. Sopimuskausi on voimassa 01.10.2025–30.09.2028. Palvelu on tarkoitettu niille organisaatioille, jotka ovat liittyneet puitejärjestelyyn. 

Falcon_7X_Aarnio_ohjaajat_2Vuonna 1969 perustettu Jetflite on yksi Pohjois-Euroopan vanhimmista liikelentoyhtiöistä. Jetfliten hallituksen puheenjohtaja on Antti Aarnio-Wihuri, joka osti Jetfliten sen perustaneilta henkilöiltä vuonna 1996.

Jetfliten toiminta on tiettävästi ollut tappiollista jo pitkään, mutta toimintaa on kannatellut erityisesti Aarnio-Wihurin pääomat sekä kiinnostus lentokoneisiin. 

 Lue myös: