Kansanedustajat kyseenalaistavat Finnairin ulkomaalaisen matkustamohenkilöstön työluvat

LeijonavaakunaSosiaalidemokraattien Raimo Piirainen ja perussuomalaisten Jari Lindström ovat jättäneet eduskunnassa kirjalliset kysymykset, joilla halutaan selventää Finnairin matkustamohenkilökunnan palkkauskiistaa. Finnair on hankkimassa vuokratyövoimaa useille reiteilleen ja Suomen lentoemäntä ja stuerttiyhdistys SLSY puolestaan pitää uusia työntekijöitä valmiiksi rikkureina.

Sosiaalidemokraattien Raimo Piirainen ihmettelee kysymyksessään Helsingin Sanomien 9. päivänä syyskuuta 2013 hoitajapulaa käsittelevän jutun tarvehankinta mainintaa.  Sen mukaan EU:n ulkopuolelta ei saa Suomeen työlupaa, jos tekijöitä on omastakin takaa. Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry:n mukaan Finnairin matkustamohenkilöstön näkökulmasta asia on jo vuosia ollut toisin.

Raimo_Piirainen_SDPiirainen esittää asianomaiselle ministerille eli kehitysministeri Heidi Hautalalle seuraavan kysymyksen:

Millä perusteella EU:n ulkopuolelta tuleville vuokratyöntekijöille voidaan myöntää työluvat, kun samanaikaisesti Suomessa on työttömiä lentoemäntiä ja stuertteja ja järjestelyllä kierretään avoimesti suomalaisia työehtoja?

Kirjallinen kysymys KK 798/2013 vp - Raimo Piirainen /sd

 

Perussuomalaisten Lindström ihmettelee kysymyksessään samaisen HS:n artikkelin perusteella Finnairin vuosia kestänyttä säästökuuria, johon yhtiön työntekijät ovat osallistuneet laajasti. Matkustamohenkilöstö on Lindströmin mukaan heikentänyt työehtojaan kesken työehtosopimuskauden erillisellä säästösopimuksella.

Jari_Lindstrom_PSKysymyksessä kerrotaan myös, että Finnairin suomalaista matkustamohenkilöstöä on lomautettu vuodesta 2012 lähtien ja lomautetaan edelleen. Samanaikaisesti Finnair on laajentanut vuokratyön käyttöä ja kaikki matkustamoon avautuneet uudet työpaikat ovat menneet ulkomaalaisille vuokratyöntekijöille.

Lindström ihmettee kovasti amerikkalaisten vuokratyöntekijöiden tuontia New Yorkin reitille. Aasian reiteillä Finnair on vedonnut vuokratyöntekijöiden kohdalla asiakaspalvelussa tarvittavaan kohdemaan kielitaitoon. Perustelu ontuu Lindströmin mukaan jo Singaporen reitillä, mutta New Yorkin reitillä se voidaan viimeistään unohtaa. Kaikki Finnairin palveluksessa olevat matkustamotyöntekijät osaavat puhua englantia.

Työ- ja elinkeinotoimistosta saadun vastauksen mukaan päätös työlupaa myönnettäessä perustuu "kokonaisharkintaan, joka sisältää työmarkkinatilanteen mukaisen työvoiman saatavuuden arvioinnin, työsuhteen ehtojen arvioinnin sekä ennakkovalvontaan liittyvän harkinnan". Lisäksi on kerrottu, että työ- ja elinkeinotoimisto tekee hakemukseen osaratkaisun, kun taas lopullisen päätöksen luvasta antaa Maahanmuuttovirasto tai poliisi.

Jari Lindström esittää asianomaiselle ministerille kehitysministeri Heidi Hautalalle seuraavan kysymyksen:

Millä perusteella Finnairin EU:n ulkopuolelta tuleville vuokratyöntekijöille voidaan myöntää työluvat, kun samanaikaisesti Suomessa on työttömiä lentoemäntiä ja stuertteja ja yhtiön edustaja kertoo avoimesti, että järjestelyllä halutaan kiertää suomalaisia työehtoja?

Kirjallinen kysymys KK 793/2013 vp - Jari Lindström /ps

Iltalehti.fi kertoo myös kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen tehteen kirjallisen kysymyksen samasta aiheesta.

Iltalehti.fi: Kansanedustaja haukkuu Finnairin: "Työt ja verotulot ulkomaille"